Rakennusperintö ja kulttuuriympäristöt
Uusimaa ja Itä-Uusimaa ovat kulttuuriympäristönsä ja arvokkaiden vanhojen rakennusten määrän suhteen Suomen keskeisimpiä alueita. Uudellamaalle sijoittuu 276 valtakunnallisesti arvokasta kulttuurihistoriallista ympäristöä. Valtakunnallisesti arvokkaiksi luokiteltuja maisema-alueita on yksitoista kokonaisuutta. Lisäksi Uudellamaalla on yksi Unescon maailmanperintölistalle hyväksytty kohde, Suomenlinna.
Eri kehityssuunnat ja niistä syntyvät ristiriidat rakennetussa ympäristössä ovat Uudellamaalla ja Itä-Uudellamaalla suuria. Pääkaupunkiseutu ja siihen kohdistuvat muutospaineet ja rakenteelliset muutokset laajemminkin aiheuttavat ongelmia koko alueella erityisesti kulttuuriympäristön kannalta.
Uudenmaan ympäristökeskus pyrkii osaltaan vaalimaan rakennusperintöä ja kulttuuriympäristöä kaavaohjauksen ja rakennussuojelulain keinoin. Lisäksi myönnämme avustuksia rakennusperinnön hoitoon.
Valtioneuvoston hyväksymät valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet, maankäyttö- ja rakennuslaki sekä valtakunnallinen rakennusperintöstrategia ja arkkitehtuuripoliittinen ohjelma pyrkivät kaikki vahvistamaan ja turvaamaan kulttuuriympäristön ja rakennusperinnön asemaa.
Rakennussuojelu
| |
|
 |
|
Olympiastadion, Helsinki
|
| |
Rakennuksia suojellaan kaavoilla ja rakennussuojelulailla. Pääosa rakennuksista suojellaan kaavoilla. Rakennussuojelulailla suojellaan vain arvokkaimmat ja merkittävimmät kohteet tai kohteet, joissa on arvokkaita sisätiloja tai muita erityisiä syitä. Koska rakennussuojelulailla ratkotaan usein kiistanalaisia tapauksia, kuvastaa tapausten lukumäärä suojelun kentässä ilmenevää aktiviteettia ja toisaalta ristiriitoja eri tahojen välillä. Toisaalta se kuvastaa maankäyttö- ja rakennuslain sekä rakennussuojelulain välistä rajanvetoa.
Uudellamaalla on rakennussuojelulailla suojeltu 82 kohdetta. Ympäristökeskuksessa on 2000-luvulla ollut vireillä 45 rakennussuojelulailla käsiteltävää asiaa. Näistä joka kolmas, eli 15, on johtanut myönteiseen suojelupäätökseen. Koska korkeimman hallinto-oikeuden linjan mukaan kaava-alueilla suojelu tapahtuu ensisijaisesti maankäyttö- ja rakennuslain nojalla, on myönteisten suojelupäätösten osuus jäänyt osin tästä syystä vähäiseksi. Osa suojelupäätöksistä koskee myös vain suojelumääräysten antamista asetuksella jo suojelluille valtion rakennuksille, jotka ovat siirtyneet yksityiseen omistukseen. Ne eivät siten ole "uusia" suojeltuja rakennuksia.
Tärkeitä myönteisiä suojelupäätöksiä ovat olleet Olympiastadionin suojelu rakennussuojelulailla ja yliopiston rakennusten suojelun täydentäminen suojelumääräyksillä.
Lisätietoja rakennusperinnön hoitoon liittyvistä avustuksista
- Ylitarkastaja Heikki Kurki p. 020 490 3079, sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
- Tarkastaja Arja Myllyoja p. 020 490 3083, sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
|