Hyppää sisältöön   RSS |  Sivukartta |  På svenska |  In English  
 
ymparisto.fi

       Tarkennettu haku
 
 
Ympäristöministeriö | Suomen ympäristökeskus | Alueellista ympäristötietoa | www.ara.fi
« Edellinen taso
Tiedote
3.12.2008 (Julkaistu)
Pohjois-Savon ympäristökeskus
Ota yhteyttä sivun vastuuhenkilöön
VERSIOT
Tulostusversio
Jaa
www.ymparisto.fi > Pohjois-Savo > Ajankohtaista > Tiedotearkisto > Tiedotteet 2008 > Huruslahden ja Haukiveden sedimenttitutkimuksia jatketaan
  
Uudistamme verkkopalvelua kevään 2013 aikana.
Lue lisää uudistuksesta

Vastaa uudistusta koskevaan asiakaskyselyyn

Huruslahden ja Haukiveden sedimenttitutkimuksia jatketaan

Varkauden Huruslahden ja sen alapuolisen Haukiveden pohjasedimenttitutkimukset laajennetaan koskemaan TBT:n lisäksi myös muita alueelta aiemmin havaittuja haitallisia aineita, kuten esimerkiksi dioksiineja ja raskasmetalleja. Asiasta päätettiin tänään Kuopiossa pidetyssä viranomaispalaverissa. Tutkimusten avulla pyritään saamaan kokonaiskuva alueen pohjasedimenttien nykytilasta tulevaa riskienhallintasuunnitelmaa varten.

Riskienhallintasuunnitelma valmistuu alkusyksystä 2009

Aluetta koskeva alustava riskienhallintasuunnitelma valmistuu alkusyksystä 2009. Suunnitelmassa tullaan tarkastelemaan haitallisten aineiden terveydellisiä ja ekologisia riskejä sekä esitetään keinoja näiden riskien hallitsemiseksi. Pelkän TBT-pitoisuuden kautta tehtävä riskitarkastelu saattaisi johtaa virheelliseen johtopäätökseen, koska tällöin eri haitta-aineiden aiheuttamat yhteisvaikutukset jäisivät huomiotta. Suunnitelmaa valmistelemaan on perustettu työryhmä, johon kuuluvat Pohjois-Savon ja Etelä-Savon ympäristökeskusten lisäksi myös Suomen ympäristökeskuksen, Kansanterveyslaitoksen ja Varkauden kaupungin edustajat.

Jatkotutkimusten lisäksi alueelle on päätetty laatia myös erillinen ruoppausohje, jossa tullaan kertomaan tarkemmin mm. tulevien ruoppausten vaatimista lupa- ja lausuntomenettelyistä. Ohjetta valmistellaan ympäristökeskuksen johdolla ja se valmistuu jo alkuvuodesta 2009. Ruoppausohjeen kiirehtimisillä pyritään siihen, ettei pilaantuneita sedimenttejä ruoppausten yhteydessä läjitettäisi takaisin järveen.

Yleisötilaisuus Varkaudessa tiistaina 9.12. klo 18-20

Varkauden kaupungintalon valtuustosalissa (Ahlströminkatu 6) pidetään ti 9.12.2008 klo 18-20 yleisötilaisuus, jossa kerrotaan Huruslahdella ja Haukivedellä tehtyjen TBT-tutkimusten tuloksista.

Aiheesta ovat kertomassa kuntien, Kansanterveyslaitoksen ja ympäristökeskuksen edustajat. Myös yleisön kysymyksille on ohjelmassa varattu aikaa. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

Ympäristökeskuksen aiemmat tiedotteet aiheesta

Lisätietoja

Ympäristöinsinööri Jorma Lappalainen, Pohjois-Savon ympäristökeskus, puh. 040 511 8266, sähköposti etunimi.sukunimi@ymparisto.fi.

 
Muualla palvelussamme
Ympäristön tila - haitalliset aineet
© Copyright Valtion ympäristöhallinto  | Palvelukuvaus  | Jätä palautetta | Yhteystiedot