Kallio- ja kivikkoluontotyypit

© Tytti Kontula

Kalliot ovat kuivuutensa vuoksi vaativia elinympäristöjä, mutta ne eivät ole elottomia. Kallioiden raoissa ja kivikoissa kasvaa monia juuri näihin oloihin sopeutuneita kasvilajeja, ja suoraan kivipintaan kiinnittyneenä elää hyvin monilajinen sammalien ja jäkälien joukko. 

Kalliojyrkänteiden esiintyminen

Noin 6 % Suomen eliölajeista elää kallioilla, vaikka kalliopaljastumia on vain noin 2 % maapinta-alasta. Uhanalaisista lajeistamme noin 8 % eli 125 lajia esiintyy ensisijaisesti tai ainoastaan kallioilla ja kivikoissa.

Kallioiden osuus maapinta-alasta on suurimmillaan etelärannikolla, paikoin Järvi-Suomessa sekä Lapin tunturialueilla. Kalliojyrkänteiden esiintyminen noudattaa suunnilleen samoja painopistealueita. Kivikoita on maapinta-alasta noin 0,5 %.

Suomen kallioperä on Euroopan mantereen vanhinta osaa eli osin jopa 3,5 mrd vuotta vanhaa. Kallioperän liuskevyöhykkeissä on muuttuneita, alkuaan sedimentti- tai tulivuoriperäisiä kiviä. Näiden vyöhykkeiden välissä on laajoja syväkivialueita, jotka koostuvat enimmäkseen granodioriiteista ja graniiteista. Yleisiä ovat myös graniittien muodostamat seoskivet eli migmatiitit.

Kalkkikiviesiintymät. © SYKE, GTK.

Kallioiden ja kivikoiden luontotyypit

Kallioluontotyyppien luokittelu perustuu kasvualustan ravinteisuuteen tai happamuuteen, minkä perusteella kalliot voidaan jakaa karuihin kallioihin, keskiravinteisiin kallioihin ja kalkkikallioihin. Neljäntenä ryhmänä voidaan erottaa ns. serpentiinikalliot. 

Eri ryhmiin kuuluvilla kallioilla kasvillisuus ja kasvilajisto ovat ainakin osittain erilaisia, ja usein ne myös muodostuvat eri kivilajeista. Esimerkiksi graniitilla elää yleensä vain karuun alustaan tyytyvää lajistoa, kun taas diabaasilla viihtyy myös lajeja, jotka vaativat ravinteikkaampaa tai vähemmän hapanta kasvualustaa.

Kalkkikalliot ovat lähinnä dolomiitin tai kalsiittisen kalkkikiven muodostamia kalliopaljastumia. 

Kalkkikalliot ovat varsin harvinaisia, koska näiden kivilajien osuus Suomen kallioperästä on vain 0,1 %. Kalkkikallioiden kasvipeitteestä huomattavan osan muodostavat ns. kalkinvaatija- ja kalkinsuosijalajit.

Serpentiinikalliot ovat ultraemäksisistä kivilajeista muodostuneita kallioita. Serpentiinikallioiden ja -kivikoiden kasvillisuus on usein silmiinpistävän niukkaa, jolloin serpentiini- vaikutteisen alueen yleisilme voi olla hyvinkaru ja paljas. 

Serpentiinikallio ja serpentiinipikkutervakko © Jari Teeriaho

Jos kivessä on runsaasti kalsiumia, kasvillisuus on rehevämpää, ja serpentiinikalliota voi olla vaikea erottaa tavllisesta kalliosta.

Eräät kasvit, esimerkiksi serpentiinipikkutervakko ja tunturihärkin serpentiinirodut, ovat erikoistuneet kasvamaan serpentiinikallioilla, etenkin paljaimpien kallioiden raoissa ja avosoraikoilla.

Kivikoita jaetaan luontotyyppeihin lähinnä syntyhistorian perusteella. Näin voidaan erottaa esimerkiksi muinaisrantakivikot, roudan nostamat kivikot sekä pakkasrapautumakivikot eli rakat. Kivikossa kasvillisuus ja lajisto on yleensä sitä erikoistuneempaa, mitä laajempi ja avoimempi kivikko on.

Kalkki- ja serpentiinikalliot uhanalaisimpia

Viidennes kallio- ja kivikkoluontotyypeistämme on luokiteltu uhanalaisiksi. Uhanalaiset kalliotyypit ovat kooltaan hyvin pieniä ja kattavat alle 1 % kallioiden ja kivikoiden pinta-alasta. Yli 99 % kallioluonnon pinta-alasta kuuluu karuihin ja keskiravinteisiin kallioihin, joiden luontotyypeistä yhtäkään ei pidetä uhanalaisena. Silmälläpidettäviin luontotyyppeihin on kuitenkin luettu karut ja keskiravinteiset varjojyrkänteet, joiden eliöyhteisöjä uhkaavat metsänhakkuut.

Uhanalaisinta kallioluontoa edustavat kalkki- ja serpentiinikalliot. Kalkkikallioita on louhittu jo satoja vuosia, ja Etelä-Suomessa laajimmat niistä on suurimmaksi osaksi varattu kalkintuotantoon. Louhinnan vaikutus ei kuitenkaan ole ollut yksinomaan tuhoava, vaan paikoin se on luonut elinympäristöjä kalkkia vaativille kasveille, kun ennen loivapiirteisille tai maapeitteisille kalkkikallioille on syntynyt louhinnan tuloksena jyrkkiä seinämiä ja paljaita kalliopintoja. Kalkkikallioita on hävinnyt myös rakentamisen seurauksena, ja niiden laatu on heikentynyt umpeenkasvun myötä. Nämä tekijät uhkaavat kalkkikallioita myös tulevaisuudessa.

Serpentiinikallioita on tuhoutunut vähemmän kuin kalkkikallioita, mutta louhinnan uhka on kasvanut vuolukiven käytön lisääntymisen vuoksi. Serpentiinikalliot sijaitsevat myös malmirikkailla alueilla, joten niitä voi uhata myös kaivosten perustaminen.

Tiedonvälitystä ja luonnonhoitoa tarvitaan

Kalkkikalliot ovat usein hyvin pienialaisia ympäristöjä, jotka voivat kadota jäljettömiin jo pienimuotoisenkin rakentamisen tai umpeenkasvun vuoksi. Uhanalaisten kallioluontotyyppien esiintymät olisi selvitettävä, ja tieto niiden sijainnista välitettävä kaikille toimijoille, jotta jäljellä olevat esiintymät voisivat säilyä. 

Metsäpalojen ehkäisyn, metsälaidunnuksen loppumisen ja mahdollisesti myös typpilaskeuman vuoksi monet avoimet ympäristöt, ravinteiset kalliot mukaan lukien, ovat kasvamassa umpeen, ja niiden säilyttämiseksi tarvittaisiin aktiivista hoitoa kuten suunnitelmallista puuston ja pensaston poistoa. 

© Maarit Jokinen

Varjojyrkänteiden eliöyhteisöjen
tilaa parantaisivat leveämmät suojavyöhykkeet jyrkänteiden edustoilla.

Suomella on kansainvälinen vastuu luontomme omaleimaisista kallio- ja kivikkoluontotyypeistä: avoimista silokallioista, karuista kalliometsistä ,moroutuvista rapakivikallioista, Itämeren nykyisistä ja muinaisvaiheisiin liittyvistä rantakivikoista sekä kallioluodoista.

Lähteet:

Kontula, T., Teeriaho, J., Husa, J., Pykälä, J., Sipilä, P. & Alapassi, M. 2008. Kalliot ja kivikot. Raunio, A. Schulman, A. & Kontula, T. (toim.). 2008. Suomen luontotyyppien uhanalaisuus − Osa I: Tulokset ja arvioinnin perusteet. Suomen ympäristökeskus, Helsinki. Suomen ympäristö 8/2008. S. 133–147.
SY 8/2008 Suomen luontotyyppien uhanalaisuus

Kontula, T., Teeriaho, J., Alapassi, M., Halonen, P., Husa, J., Jäkäläniemi, A., Parnela, A., Pykälä, J., Sipilä, P. & Syrjänen, K. 2008. Kalliot ja kivikiot. Julk. Raunio, A. Schulman, A. & Kontula, T. (toim.). 2008. Suomen luontotyyppien uhanalaisuus − Osa II: Luontotyyppien kuvaukset. Suomen ympäristökeskus, Helsinki. Suomen ympäristö 8/2008. S. 335–396.
SY8/2008 LuTu, Osa 2, 6 Kalliot ja kivikot.pdf (4 302 kt)

Sivun alkuun