Suomen lajien uhanalaisuus 2000
| |
|
 |
|
Uhanalaisen sääskenvalkun esiintymiä tunnetaan Suomessa vain noin 50.
© Aarno Torvinen
|
| |
Suomen kasvi- ja eläinlajeista 1 505 eli joka kymmenes on uhanalainen Suomen lajien uhanalaisuus -arvioinnin (2000) mukaan. Maassamme on noin 43 000 eliölajia. Niistä vain 35 prosenttia eli 15 000 lajia tunnetaan niin hyvin, että niiden uhanalaisuus on pystytty arvioimaan.
Uhanalaisista lajeista selkärankaisia on 50, selkärangattomia 759, putkilokasveja 180, itiökasveja 142 sekä sieniä ja jäkäliä 374.
Uhanalaiset lajit jakautuvat seuraaviin luokkiin: äärimmäisen uhanalaisia on 249, erittäin uhanalaisia 452 ja vaarantuneita 804. Hävinneiksi katsottiin 186 lajia ja silmälläpidettäviksi 1060 lajia.
Metsien ja perinneympäristöjen lajeja
Uhanalaisista lajeista 37 prosenttia elää ensisijaisesti metsissä, varsinkin lehdoissa ja vanhoissa kangasmetsissä. Perinneympäristöissä elää 28 prosenttia uhanalaisista, ja perinneympäristöjen lajien osuus uhanalaisista on kasvanut selvästi verrattuna edelliseen uhanalaisarvioon 1992. Kolmanneksi tärkein elinympäristö on rannat, jotka ovat ensisijaisia elinympäristöjä 11 prosentille uhanalaisista lajeista.
Suurimmat syyt lajien uhanalaisuuteen tai häviämiseen ovat avoimien perinne- ja muiden kulttuurialueiden sulkeutuminen hoidon ja käytön loputtua sekä metsien käytön ja käsittelyn aiheuttamat muutokset.
Suomen lajien uhanalaisuus –arvioinnista vastasi ympäristöministeriön asettama uhanalaisten lajien II seurantatyöryhmä. Arviointiin on osallistunut noin kaksisataa lajistomme asiantuntijaa ja useita tuhansia luonnonharrastajia. Aiemmat uhanalaisarvioinnit ovat vuodelta 1986 ja 1992.
Lisätietoja
Vanhempi tutkija Ilpo Mannerkoski, Suomen ympäristökeskus, puh. 020 490 2726, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
|