SY657 Kaupunkiseutujen väestömuutos ja alueellinen kasvu
Mika Ristimäki, Kari Oinonen, Harri Pitkäranta, Kaisu Harju
Suomen ympäristö 657, Alueiden käyttö, 196 s. ISBN 952-11-1532-7 (PDF), URN:ISBN:9521115319. Julkaisu on saatavissa myös painetussa muodossa (952-11-1531-9).
Tiivistelmä
Yhdyskuntarakenteen keskeisimpiin kehityspiirteisiin on kuulunut asutuksen suuntautuminen maaseudun haja-asutusalueilta kaupunkeihin ja muihin suuriin taajamiin. Nykyään yli 80 % suomalaisista asuu taajamissa. Kolmasosa Suomen taajamien maa-alasta on syntynyt aikavälillä 1980-2000. Samaan aikaan taajamaväestö kasvoi lähes 800 000 asukkaalla. Taajamien voimakkaan alueellisen laajenemisen vuoksi taajamien asukastiheys on kuitenkin laskenut.
Suurimmat taajama-alueet kattavat useiden kuntien alueita. Suurimmat taajamat, niiden läheiset pienemmät taajamat sekä näitä ympäröivä haja-asutus muodostavat toiminnallisesti yhtenäisiä kaupunkiseutuja.
Raportissa tarkastellaan maamme 33 suurimman kaupunkiseudun väestömuutosta ja niiden taajamien alueellista laajenemista aikavälillä 1980-2000. Tarkastelutavan vuoksi saadaan valtakunnallista vertailukelpoista seurantatietoa siitä, perustuuko kaupunkiseutujen väestömuutos olemassa olevaan yhdyskuntarakenteeseen vaiko yhdyskuntarakenteen alueelliseen laajenemiseen.
Raportin alkuosassa esitetään kustakin kaupunkiseudusta kartaston tavoin laaja tilastollisen kuvaus. Loppuosassa kaupunkiseutujen kehitystä vertaillaan eri yhdyskuntarakenteen muutoksia kuvaavilla tunnusluvuilla.
Raportin tiedot on saatu valtion ympäristöhallinnon yhdyskuntarakenteen seurantajärjestelmästä (YKR), joka perustuu pääosin Tilastokeskuksen tuottamiin valtakunnallisiin koordinaattipohjaisiin paikkatietoihin.
Lisätietoja
Vanhempi suunnittelija Mika Ristimäki, Suomen ympäristökeskus,
etunimi.sukunimi@ymparistö.fi
Ympäristöneuvos Harri Pitkäranta, ympäristöministeriö,
etunimi.sukunimi@ymparistö.fi
|