Nostavan logistiikka-alueen ympäristövaikutusten arviointi etenee
Hollolan Nostavaan suunnitellun logistiikka-alueen ympäristövaikutusten arviointi (YVA) etenee. Hollolan kunta on jättänyt Hämeen ympäristökeskukselle YVA-selostuksen, jossa on selvitetty mittavaa kiviainesten louhintaa ja käsittelyä sekä maa-ainesten siirtotöitä edellyttävän tavaraliikenteen keskuksen ympäristövaikutuksia. Hankkeesta pidettiin yleisötilaisuus 21.11.2007 Hollolan yläasteen auditoriossa, osoite Terveystie 8-10.
YVA-selostuksessa esitellään mm. hankkeen ja sen tievaihtoehtojen vaikutuksia maisemaan, rakennettuun kulttuuriympäristöön, maa- ja kallioperään, pohja- ja pintavesiin, luontoon, liikenteeseen, ilmanlaatuun sekä meluun ja tärinään. Samoin arvioidaan myös hankkeen sosiaalisia vaikutuksia ja vaikutuksia elinkeinoelämään sekä luonnonvaroihin ja niiden hyödyntämiseen. Myös ympäristöriskit on arvioitu. Selvitysten pohjalta on arvioitu hankkeen toteuttamiskelpoisuutta.
YVA-selostus nähtävillä ja kommenteilla
YVA-selostus on nähtävillä Hollolan kunnan yhteispalvelupiste Piipahluksessa sekä verkossa mm. Hollolan kunnan verkkosivuilla > Asuminen ja ympäristö > kaavoitus. Ne, joiden oloihin tai etuihin hanke saattaa vaikuttaa, sekä ne yhteisöt ja säätiöt, joiden toimialaa hankkeen vaikutukset saattavat koskea, voivat ilmaista mielipiteensä YVA-selostuksesta. Mielipide on lähetettävä kirjallisena Hämeen ympäristökeskuksen Lahden toimipaikkaan 15.1.2008 mennessä. Samaan ajankohtaan mennessä on pyydetty myös eri viranomaisten lausunnot arviointiselostuksesta.
Lisätietoja
Kehittämispäällikkö Riitta Turunen, Hämeen ympäristökeskus, puh. 040 8422 680
Vs. kaavoitusinsinööri Eero Manerus, Hollolan kunta, puh. (03) 880 1359
Tekninen johtaja Mika Räsänen, Hollolan kunta, (03) 880 1441
Yksikön päällikkö Matti Kautto, Ramboll Finland Oy, puh. 0400 493 709.
|