Kurkisuon turvetuotantohankkeen ympäristövaikutusten arvioinnissa merkittäviä puutteita
| |
|
 |
|
Lirot viihtyvät soilla. Kuva: Tero Taponen
|
| |
Hyvinkään Kytäjällä sijaitsevan Kurkisuon turvetuotannon käynnistämisestä tehty ympäristövaikutusten arviointi on puutteellinen. Hankkeesta vastaa Vapo Oy Energia. Kurkisuo on Uudenmaan mittakaavassa harvinainen ja ekologisesti arvokas alue. Uudenmaan ympäristökeskuksen antaman lausunnon perusteella yhtiö joutuu tekemään lisäselvityksiä sekä täydennetyn uuden arviointiselostuksen.
Vapo Oy Energia suunnittelee Kurkisuolla noin 217 hehtaarin laajuisen alueen muuttamista turvetuotantoon. Koko suon laajuus on noin 300 hehtaaria. Alue kuuluu Vantaanjoen vesistöalueeseen ja se on tällä hetkellä osin luonnontilainen tai sen kaltainen sekä ennallistamiskelpoinen. Alueella elää paljon arvokkaita kasvi- ja eläinlajeja ja se on yksi Uudenmaan parhaista lintusoista. Kurkisuon merkitystä lisää, että ekologisesti toimivien ja vesitaloudellisesti ehyiden yksittäisten soiden määrä ja koko on Etelä-Suomessa vähentynyt voimakkaasti. Jäljellä olevat luonnontilaiset tai luonnontilaisten kaltaiset suot ovat eristyneitä ja pirstoutuneita.
Tuotantoalueella on tarkoitus valmistaa kasvu- ja kuiviketurvetta sekä mm. lietteen imeytyksessä ja kompostoinnissa käytettäviä tuotteita. Tuotantoajan arvioidaan olevan noin 30 vuotta ja sillä on tarkoitus korvata Etelä-Suomessa tuotannosta poistuvia turvekenttiä.
Hankkeen merkittävimpiä ympäristövaikutuksia on Vapo Oy Energian antamassa selostuksessa arvioitu suppeasti eikä ympäristökeskuksen antamaa ohjeistusta ole noudatettu riittävästi.
Jo tehtyjen puutteellistenkin selvitysten sekä saatujen lausuntojen ja mielipiteiden perusteella vaikuttaa ilmeiseltä, että hankkeella on merkittäviä haitallisia luontovaikutuksia alueellisessa mittakaavassa. Lisäksi hankkeen vesistö- ja tulvavaikutukset voivat olla suuria.
Ympäristökeskus katsoo, ettei arviointimenettely täytä kokonaisuutena YVA -lainsäädännössä asetettuja vähimmäisvaatimuksia. Täydennystä tarvitaan mm. turvetuotannon vaikutuksista virtaamiin ja tulvakorkeuksiin sekä pohjavesiin. Myös luontokartoituksia tulee täydentää. Lisäksi selostuksessa tulisi tarkastella hankkeen vaihtoehtojen toteuttamiskelpoisuutta.
Vapo Oy Energian tulee toimittaa uusi täydennetty arviointiselostus Uudenmaan ympäristökeskukselle, joka tällöin uudestaan kuuluttaa asiasta, asettaa selostuksen nähtäville ja pyytää siitä lausuntoja ja mielipiteitä. Hyväksytyn YVA-prosessin jälkeen hankkeelle voi hakea ympäristölupaa.
Hanke on herättänyt paikallisesti vastustusta ja asukkaat luovuttivat lähes 2000 nimen adressin Kurkisuon puolesta eduskunnan ympäristövaliokunnalle. Tulevassa maakuntavaihekaavassa Kurkisuon länsipuoli on merkitty laajaksi, yhtenäiseksi ja ekologisen verkoston kannalta merkittäväksi alueeksi. Hyvinkään kaupunginhallitus on 25.3.2008 päättänyt käynnistää Kurkisuon osayleiskaavan muutoksen ja alueella on viiden vuoden rakennuskielto sekä toimenpiderajoitus.
Lisätietoja:
- Ylitarkastaja Satu Pääkkönen, Uudenmaan ympäristökeskus, p. 0400 363 160, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
|