Hyppää sisältöön   RSS |  Sivukartta |  På svenska |  In English  
 
ymparisto.fi

       Tarkennettu haku
 
 
Ympäristöministeriö | Suomen ympäristökeskus | Alueellista ympäristötietoa | www.ara.fi
« Edellinen taso
Tiedote
25.10.2007 (Julkaistu)
Kaakkois-Suomen ympäristökeskus
Ota yhteyttä sivun vastuuhenkilöön
VERSIOT
Tulostusversio
Jaa
www.ymparisto.fi > Kaakkois-Suomi > Ajankohtaista > Tiedotearkisto > Tiedotteet 2007 > Viidelle tärkeälle kaakkoissuomalaiselle lintuvedelle valmistui hoito- ja käyttösuunnitelmat
  
Uudistamme verkkopalvelua kevään 2013 aikana.
Lue lisää uudistuksesta

Vastaa uudistusta koskevaan asiakaskyselyyn

Viidelle tärkeälle kaakkoissuomalaiselle lintuvedelle valmistui hoito- ja käyttösuunnitelmat

 

Kuvassa Lupinlahti

 

Kaakkois-Suomen ympäristökeskus on julkaissut viisi lintuvesien hoito- ja käyttösuunnitelmaa. Julkaisut löytyvät kokonaisuudessaan internetsivuiltamme oikealla olevan linkin kautta.

Vuonna 2003 käynnistynyt ja nyt päättynyt Lintulahdet Life -hanke kunnosti arvokkaita lintukosteikkoja sekä Uudeltamaalta että Kymenlaaksosta. Hoito- ja käyttösuunnitelmat tehtiin osana Life-hanketta. Suunnittelun lähtökohtana on ollut alueen luontoarvojen turvaaminen ja alueen virkistyskäytön yhteensovittaminen luontoarvojen kanssa. Suunnitelmissa on esitetty hoidon ja käytön kannalta tärkeimmät toimenpiteet sekä ohjataan alueen käyttöä ja hoitotoimia seuraavan kymmenen vuoden ajan.

Salmin- eli Kaarniemenlahden hoito- ja käyttösuunnitelma

(Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 3 / 2006)

Salmin- eli Kaarniemenlahti on Suomenlahdella Haminan ja Kotkan rajalla. Salminlahti on pitkä ja kapea lahti pienen Nummenjoen suistossa. Arvokkaan linnustonsa ansiosta Salminlahti liitettiin lintuvesien suojeluohjelmaan ja myöhemmin myös Natura 2000 -ohjelmaan. Alueelle perustetun Natura-alueen pinta-ala on 115 ha. Salminlahden rannat ovat olleet laajalti laidunnettuina, mutta laiduneläinten häviämisen myötä rantaniityt ruovikoituvat. Samalla myös niittyjen lintulajisto esim. keltavästäräkki ja niittykirvinen taantuvat.

Pyhäjärven alueen (Pyhäjärvi, Pelinginselkä, Urajärvi) Natura-alueiden hoito- ja käyttösuunnitelma

(Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 2 / 2007, vain sähköisenä)

Pyhäjärvi on Iitin, Jaalan, Kuusankosken ja Valkealan kuntien alueilla. Natura-alue muodostuu kuudesta erillisestä lahdesta. Alueella on arvokas linnusto ja sen ansiosta Pyhäjärven Natura-alue liitettiin lintuvesien suojeluohjelmaan ja myöhemmin myös Natura 2000 -ohjelmaan. Arvokkaan linnuston lisäksi alueella on kasvilajistoltaan monipuolisia rantaniittyjä ja luhtia. Pyhäjärven Natura-alueen yhteispinta-ala on 529 ha. Pyhäjärven virkistyskäyttö lisääntyy jatkuvasti, sen sijaan laidunnus rannoilla on lähes loppunut. Toisaalta ruskosuohaukan ja kaulushaikaran pesimistiheydet ovat erittäin korkeita. Myös täplälampikorentoa on järvellä runsaasti.

Pappilansaaren ja Lupinlahden hoito- ja käyttösuunnitelma

(Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 3 / 2007)

Lupinlahti on Suomenlahdella Haminassa. Alueeseen kuuluu kaksi erillistä lahtea Lupinlahti ja Purholmanselkä. Arvokkaan linnustonsa ansiosta Lupinlahti liitettiin lintuvesien suojeluohjelmaan ja myöhemmin myös Natura 2000 -ohjelmaan. Alueelle perustetun Natura-alueen pinta-ala on 393 ha. Purholmanselän ja Lupinlahden vedenlaatu on toistaiseksi säilynyt kohtalaisen hyvänä, mutta lisääntynyt omakotitalojen rakennus vaatii erityishuomiota. Linnustoltaan arvokkain alue on Lauttasalmen ympäristössä. Lisäksi Lupinlahden rantakasvillisuus on erityisen monipuolinen.

Kirkon- Vilkkilänturan hoito- ja käyttösuunnitelma

(Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 4 / 2007)

Kirkon- Vilkkiläntura on Virolahden kunnassa. Natura-alue muodostuu kahdesta vierekkäisestä merenlahdesta Kirkonturasta ja Vilkkilänturasta. Alueella on arvokas linnusto ja sen ansiosta Kirkon- Vilkkiläntura liitettiin lintuvesien suojeluohjelmaan ja myöhemmin myös Natura 2000 -ohjelmaan. Arvokkaan linnuston lisäksi alueella on kasvilajistoltaan monipuolisia rantaniittyjä ja luhtia. Kirkon- Vilkkilänturan Natura-alueen pinta-ala on 194 ha. Kirkontura on aikoinaan ollut laajalti laidunaluetta. Kosteikon laidunnus on vähentynyt ja tämä yhdessä ravinteiden kanssa on aiheuttanut ruovikoitumisen. Näin niityillä pesivien lintulajien ja niittykasvien esiintyminen alueella on vaarantunut. Toisaalta ruovikoiden lajit (ryti- ja rastaskerttunen) ovat hyötyneet ruo?on lisääntymisestä.

Kirkkojärven hoito- ja käyttösuunnitelma

(Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 5 / 2007)

Kirkkojärvi on Haminan kaupungissa kolmen joen yhtymäkohdassa. Kirkkojärven Natura-alueen eteläosa on padottu ja sen vedenpinta on korkeammalla kuin vedenpinta pohjoisosassa. Alueella on arvokas linnusto ja sen ansiosta Kirkkojärvi liitettiin lintuvesien suojeluohjelmaan ja myöhemmin myös Natura 2000 -ohjelmaan. Kirkkojärven Natura-alueen pinta-ala on 249 ha. Kirkkojärvi on kärsinyt umpeenkasvusta, koska järveen on johdettu ravinteita ja lisäksi järvi on kahden ravinteisen joen (Vehka- ja Lelujoki) yhtymäkohdassa. Lintulajistossa ruovikoituminen näkyy rastas- ja rytikerttusen runsastumisena. Toisaalta Kirkkojärven rantoja on laidunnettu aikoinaan ja rantaniittyjen umpeenkasvu on vähentänyt niittylajien (töyhtöhyyppä, keltavästäräkki) määrää. Myös pesivät naurulokit ovat hävinneet järveltä tyystin. Järvi on Haminan kaupungissa, joten myös runsas virkistyskäyttö luo aivan omanlaiset paineet arvokkaalle lintuvedelle.

Lisätietoja

Biologi Kimmo Inki
Luonto ja ympäristöntila
Puh. 040 766 3320

 
 
 

 

 

 

 

 

 

 

 
Muualla palvelussamme

 

© Copyright Valtion ympäristöhallinto  | Palvelukuvaus  | Jätä palautetta | Yhteystiedot