Hyppää sisältöön   RSS |  Sivukartta |  På svenska |  In English  
 
ymparisto.fi

       Tarkennettu haku
 
 
Ympäristöministeriö | Suomen ympäristökeskus | Alueellista ympäristötietoa | www.ara.fi
« Edellinen taso
Tiedote
10.10.2007 (Julkaistu)
Hämeen ympäristökeskus
Ota yhteyttä sivun vastuuhenkilöön
VERSIOT
Tulostusversio
Jaa
www.ymparisto.fi > Häme > Palvelut ja tuotteet > Tiedotearkisto > Tiedotteet 2007 > Vapo Oy:n Kiimassuon voimalaitokselle ympäristölupa
  
Uudistamme verkkopalvelua kevään 2013 aikana.
Lue lisää uudistuksesta

Vastaa uudistusta koskevaan asiakaskyselyyn

Vapo Oy:n Kiimassuon voimalaitokselle ympäristölupa

Hämeen ympäristökeskus on myöntänyt ympäristöluvan Forssan Kiimassuon Envitech-alueella sijaitsevalle Vapo Oy:n voimalaitokselle. Voimalaitos käyttää kiinteitä kotimaisia polttoaineita, kuten jyrsin- ja palaturvetta, metsätähdehaketta ja -murskaa, sahanpuruja, kutterilastuja, kuorta sekä kierrätyspuuta. Se tuottaa noin 95 % Forssan kaupungin tarvitsemasta kaukolämmöstä ja noin 35 % alueen tarvitsemasta sähköstä. Ympäristölupa on voimassa toistaiseksi. Lupamääräyksiä tarkistetaan seuraavan kerran viimeistään vuoden 2015 lopussa.

Savukaasut puhdistetaan

Voimalaitoksen savukaasut puhdistetaan sähkösuodattimella. Ympäristöluvassa määrätään raja-arvot puhdistettujen savukaasujen typenoksidi-, rikkidioksidi- ja hiukkaspitoisuudelle. Lupapäätöksessä annetaan määräyksiä myös poikkeuksellisten häiriötilanteiden, kuten esimerkiksi puhdistinlaitteen rikkoontumisen, varalta: voimalaitos saa toimia ilman savukaasujen puhdistuslaitetta enintään 120 tuntia yhden kalenterivuoden aikana, ja häiriötilanteessa on käytettävä mahdollisimman vähän päästöjä aiheuttavia polttoaineita. Laitoksen typenoksidi-, rikkidioksidi- ja hiukkaspäästöt on mittautettava ulkopuolisella taholla kuuden kuukauden välein. Toiminnanharjoittajan on itse seurattava jatkuvatoimisesti palamislämpötilaa, savukaasujen happipitoisuutta, painetta, lämpötilaa sekä vesihöyrypitoisuutta.

Tuhkaa saa hyödyntää rakenteissa

Voimalaitoksella muodostuvaa tuhkaa saa hyödyntää 31.12.2011 asti "normaalirakentamiseen" tarvittavan määrän piha-alueelle rakennettavan polttoainekentän rakenteissa. Täytönaikaista tuhkan laatua on tarkkailtava säännöllisesti. Toiminnanharjoittajan on järjestettävä polttoainekentän rakentaminen sekä polttoaineiden ja tuhkan käsittely ja varastointi siten, että toiminnasta ei aiheudu haittaa ympäristölle. Haittojen ehkäisemisestä on laadittava Hämeen ympäristökeskuksen hyväksyttäväksi selvitys, jossa käsitellään ainakin pölyämisen ja tulipalojen ennaltaehkäisyä.

Laitoksen piha-alueen hulevedet on  koottava talteen ja johdettava esimerkiksi tasausaltaan kautta sadevesiverkostoon. Öljy on varastoitava siten, että maaperä ei pilaannu. Tehdasalueen pinta- ja pohjaveden tilaa on tarkkailtava.

Lisätietoja

Ylitarkastaja Mari Ukkonen, Hämeen ympäristökeskus, puh. 040 8422 692

Tiedotus

Riitta Turunen, Hämeen ympäristökeskus, puh. 040 8422 680

 

Ympäristölupapäätös (pdf-tiedosto, 547 Kb)

 
Muualla palvelussamme
© Copyright Valtion ympäristöhallinto  | Palvelukuvaus  | Jätä palautetta | Yhteystiedot