Hyppää sisältöön   RSS |  Sivukartta |  På svenska |  In English  
 
ymparisto.fi

       Tarkennettu haku
 
 
Ympäristöministeriö | Suomen ympäristökeskus | Alueellista ympäristötietoa | www.ara.fi
« Edellinen taso
Tiedote
22.2.2007 (Päivitetty)
Hämeen ympäristökeskus
Ota yhteyttä sivun vastuuhenkilöön
VERSIOT
Tulostusversio
Jaa
www.ymparisto.fi > Häme > Palvelut ja tuotteet > Tiedotearkisto > Tiedotteet 2007 > Kärkölän Lappilassa puhdistetaan polttoaineiden pilaama maaperä
  
Uudistamme verkkopalvelua kevään 2013 aikana.
Lue lisää uudistuksesta

Vastaa uudistusta koskevaan asiakaskyselyyn

Kärkölän Lappilassa puhdistetaan polttoaineiden pilaama maaperä            

Ympäristökeskus on antanut päätöksen Lappilanraitilla sijaitsevan entisen polttoaineiden jakelupisteen pilaantuneen maaperän puhdistamisesta. Alueen puhdistaa Öljyalan Palvelukeskus Oy. Kohteessa on ollut takavuosina polttoaineen jakelupiste kaupan yhteydessä. Nykyisin kiinteistöllä on SIWA-myymälä. Maaperä on pilaantunut öljyllä ja bensiinillä polttoaineen jakelun ja varastoinnin seurauksena vuosien kuluessa. Pilaantunutta maata on arviolta noin 420 kuutiometriä.

Päätöksessään Hämeen ympäristökeskus edellyttää, että asuin- ja liikekäytössä olevan kiinteistön pilaantunut maaperä on puhdistettava niin, ettei maassa oleva öljy rajoita kiinteistön käyttöä tai pääse leviämään pohjaveteen. Alue on tarkoitus puhdistaa kesään mennessä.  Puhdistaminen kestää noin puolitoista viikkoa.

Pilaantunut maa kaivetaan pois ja korvataan puhtaalla maa-aineksella. Kiinteistöltä pois kaivettavat öljyiset maat tulee viedä käsiteltäviksi kaatopaikalle ja öljyisten maiden käsittelylaitokseen. Puhdistustyön laatua tulee valvoa. Puhdistuksen lopuksi maaperän puhtaus on varmistettava maaperästä otettavilla näytteillä.

Puhdistus toteutetaan SOILI-ohjelmassa, joka on öljyalan ohjelma vanhojen huoltoasemien öljyllä pilaantuneen maan kunnostamiseksi.

Puhdistuspäätös.pdf (39 Kb)

Lisätietoja

Diplomi-insinööri Olli Valo, Hämeen ympäristökeskus, puh. 040 842 2685  

Tiedotus

 Viestintäpäällikkö Katri Erkamo, Hämeen ympäristökeskus, puh. 020 490 3804 tai 040 8422 605

 
Muualla palvelussamme
Lupa-asiat
Maaperänsuojelu
© Copyright Valtion ympäristöhallinto  | Palvelukuvaus  | Jätä palautetta | Yhteystiedot