Kallioalueet

Korouoman pystyseinäinen jyrkänne Posiolla. Rikkoontunut seinämä on kasaantunut louhikoksi. © Jukka Husa, SYKE.

Suomen kallioperä on Euroopan mantereen vanhinta osaa. Noin kolmannes kallioperästämme on yli 2500 miljoonaa vuotta vanhaa.

Suomen ja koko Fennoskandian vanhin kallioperä löytyy Pudasjärven Siuruan alueelta. Alueen trondhjemiittisen gneissin iäksi on mitattu 3500 miljoonaa vuotta. Suomen nuorin kivilaji on Lappajärven kärnäiitti, joka on syntynyt meteoriitin törmäyksessä noin 77 miljoonaa vuotta sitten.

Kalliot osa luonnonmaisemaa

	Viljelysmaisemaan rajautuvat kalliot erottuvat maisemassa. Nordanbergetin silokallio Inkoossa. © Jukka Husa, SYKE

Suurinta osaa Suomen kallioperästä peittää vesistöt ja irtomaakerrostumat. Vain noin kolme prosenttia maapinta-alasta on paljaana olevaa kalliota. Noin 11 prosenttia on kalliomaata, jota peittävä irtomaa on alle metrin paksu. 

Eniten paljasta kalliota on rannikolla, saaristossa ja suurten sisäjärvien ympäristössä sekä Lapissa. Viimeisen jääkauden hiomia silokallioita on paljastunut runsaammin alavilla rannikkoseuduilla, missä aallokko on huuhtonut järvien ja meren rantavyöhykkeissä kallion näkyviin moreenipeitteen alta.

Kalliot ovat peitteisempiä sisämaassa alueilla, jotka ovat sijainneet muinaisen merenpinnan yläpuolella. Näitä ns. vedenkoskemattomia seutuja esiintyy eniten Itä- ja Pohjois-Suomessa.

Parhaiten kalliot erottuvat maisemassa vesistön äärellä itsenäisinä selänteinä, korkeina laajoina vuorimaa-alueina, vaaroina ja tunturijaksoina. Kallioilta on ihailtu suomalaista maisemaa iät ja ajat. Komeimmat maisemat löytyvät yleensä vesistöjen tai laajojen viljelysten reunoilla kohoavien kallioiden päältä. Korkeat kalliomäet ovat aikoinaan olleet hautapaikkoja, linnavuoria ja niillä on poltettu vartiotulia. Jyrkänteiden tyvillä olevia luolia ovat esi-isämme käyttäneet asumuksina ja tilapäisinä piilopaikkoina.

Kallioilla omaleimainen kasvillisuus

	Avoimilla ja paahteisilla kallioilla on paikoin ketomaista kasvillisuutta. © Risto Heikkinen, SYKE.

Kallioiden kasvillisuus ja eläinlajisto poikkeavat tavallisista kangasmetsien lajistosta. Osa lajistosta on sopeutunut erityisesti näille erikoisille pienilmastoltaan poikkeaville kasvupaikoille.

Etenkin kasvillisuus on riippuvainen kasvualustan geologisista ominaisuuksista. Ravinteisuudeltaan edullisimpia paikkoja kasvilajeille ovat kalkkikivikalliot, joilla tavataan vaateliasta ja monipuolista lajistoa. Aivan oma kasvillisuustyyppi on kehittynyt ultraemäksisille kallioille. Elinympäristönä kallioiden merkitys korostuu tiettyjen hyönteisten ja joidenkin lintulajien kohdalla.

Geologiset pienkohteet

Kallioperässä on lukuisia pieniä, erityyppisiä geologisia luonnonmuodostumia, jotka poikkeavat toisistaan muun muassa ikänsä ja syntytapansa perusteella. Geologisesti arvokkaita pienkohteita ovat esimerkiksi harvinaiset kivilajiesiintymät sekä kallioperämme eri ikäkausia kuvaavat rakenteet ja kivilajit. Erikoisia geologisia luonnonmuodostumia ovat myös jyrkänteet, luolat, hiidenkirnut, silokalliot ja rapautumat.

Geologiset pienkohteet ovat usein paikallisia nähtävyyksinä. Niillä saattaa olla merkitystä maiseman tai kulttuurihistorian kannalta. Ne voivat myös olla merkittäviä tutkimukselle ja opetukselle.