Itämeri
Itämeren alue
Itämeri on pieni ja osittain suljettu merialue, jota ympäröi yhdeksän valtioita. Itämeren pinta-ala on n. 392 000 km2 ja sen valuma-alue on lähes nelinkertainen. Itämereen laskee satoja jokia.
Itämeren valuma-alue
 
Hitaasti vaihtuva vesi
Itämeri on maailman toiseksi suurin murtovesiallas, jonka suolapitoisuus on vain viidesosa valtamerien suolaisuudesta. Jokisuistoissa, kuten Pietarin edustalla, vesi on lähes makeaa. Itämeri on matala. Keskisyvyys on noin 54 metriä ja suurin syvyys 459 metriä - joten sen kokonaisvesimäärä on verrattain pieni .
Itämeren vesi vaihtuu kerran noin 40 vuodessa, sillä kapeat ja matalat Tanskan salmet ovat Itämeren ainoa yhteys Pohjanmereen ja Atlanttiin. Itämeren lämpötila vaihtelee jyrkästi vuodenaikojen mukaan. Veden keskilämpötila on vain 10 °C.
Herkkä merialue
Veden hitaan vaihtuvuuden vuoksi vahingolliset aineet - erityisesti pysyvät vaaralliset aineet, ravinteet ja raskasmetallit - jäävät Itämereen pitkiksi ajoiksi. Tämä voi pahentaa haitallisista aineista Itämeren muutenkin herkälle lajistolle aiheutuvia ongelmia. Erityisesti lyhyissä ravintoketjuissa johonkin ketjun osaan kohdistuvat haitalliset vaikutukset leviävät helposti ketjun muihin osiin. Lyhyissä ravintoketjuissa haitalliset aineet myös kertyvät herkemmin ravintoketjujen huipulla oleviin lajeihin. Lisäksi kylmyys ja jääpeite hidastavat vahingollisten aineiden, mm. öljyn fysikaalisia, kemiallisia ja biologisia hajoamisprosesseja.
Kansainvälinen merenkulkujärjestö (IMO) hyväksyi koko Itämerelle joulukuussa 2005 erityisen herkän merialueen (Particularly Sensitive Sea Area, PSSA) aseman. PSSA-luokituksen voivat saada alueet, jotka haavoittuvan luonteensa vuoksi ovat erityisen alttiita meriliikenteen aiheuttamille riskeille ja muille haitoille. Suuri valliriutta, Kanariansaaret ja Galápagos-saaret ovat esimerkkejä muista alueista, joille IMO on hyväksynyt saman statuksen. PSSA-luokitus mahdollisti, että Itämerelle voitiin samalla hyväksyä kansainvälistä meriliikennettä sitovia lisäturvamääreitä kuten eteläiselle Itämerelle tehty kaistajako ja suositus syväväylästä itäiselle Itämerelle.
Vesi on kerrostunut
Itämeren vesi on kerrostunut veden suolapitoisuuden mukaan. Pohjanmereltä tuleva suolainen vesi painuu raskaampana meren pohjalle ja valuu syvänteisiin. Lähellä pintaa on puolestaan sade- ja valumavesien laimentama vähemmän suolainen vesi. Suolaisemman ja vähemmän suolaisen veden väliin muodostuu suolaisuuden harppauskerros eli vyöhyke, jossa suolaisuus muuttuu lyhyellä matkalla nopeasti. Harppauskerros eli halokliini erottaa siten suolaisuudeltaan erilaiset vesimassat toisistaan.
Halokliini estää veden tehokkaan pystysuuntaisen sekoittumisen. Siten hapen pääsy pohjanläheiseen veteen eli alusveteen vaikeutuu. Varsinaisen Itämeren syvänteissä onkin ollut toistuvasti hapettomia kausia. Happitilannetta parantavat epäsäännöllisesti tapahtuvat syvän veden virtaukset eli suolavesipulssit Pohjanmereltä, jonka suolainen vesi sisältää runsaasti happea.
Eläin- ja kasvikunta
| |
 |
| |
Kuva Sirpa Pellinen
|
Itämeren eläin- ja kasvikunta on varsin omaleimainen. Suolaisen ja makean veden eliöt elävät rinta rinnan monien elävien reliikkien eli jäänne-eliöiden kanssa. Lajien määrä on suhteellisen pieni, mutta toisaalta tiettyä lajia saattaa esiintyä erittäin runsaasti. Valtameriin verrattuna Itämeren ravintoketjut ovat yksinkertaisia. Tällainen yksinkertaisia ravintoketjuja muodostava niukkalajinen eläin- ja kasvikunta on erittäin herkkä elinympäristöönsä kohdistuville muutoksille.
Sivun alkuun
|