Vehkataipaleensuon turvetuotantoalueelle ympäristölupa
Itä-Suomen ympäristölupavirasto on 5.4.2006 myöntänyt Vapo Oy:lle ympäristöluvan turvetuotannon jatkamiseen Taipalsaaren kunnassa Vehkataipaleensuolla noin 67 ha:n tuotantoalueella, jolta vedet johdetaan jatkossakin itäisen Pien-Saimaan Mustorinlahdelle.
Lupakäsittelyn aikana Vapo Oy luopui suunnitelmasta johtaa Vehkataipaleensuon kuivatusvedet läntiselle Pien-Saimaalle.
Tuotantoalueen vedet määrättiin käsiteltäväksi sarkaoja-altaiden ja laskeutusaltaiden lisäksi 2,5 ha:n laajuisella ruokohelpikentällä. Kentän puhdistustehon tulee olla sulan maan aikana kiintoaineen osalta vähintään 50 % ja fosforin osalta vähintään 30 %.
Luvassa on lisäksi annettu määräykset muun muassa pöly- ja melupäästöjen rajoittamisesta sekä päästö-, vesistö- ja kalataloustarkkailun järjestämisestä sekä kalatalousmaksusta.
Myönnetty lupa on voimassa toistaiseksi. Luvan saajan on jätettävä hakemus lupamääräysten tarkistamiseksi viimeistään 30.9.2015.
Päätös 25/06/2.pdf
Lisätietoja
Sivutoiminen ympäristöneuvos Antti Ylitalo, puh. 020 490 4974
|