Vantaanjokilaakso

• Maisemakuva
• Luonnonpiirteistä
• Kulttuuripiirteitä

Maisemakuva

Maisemakuvaa hallitsevat laajat, tasaiset ja jo varhain peltoviljelyyn otetut savikkoalueet. Näkymät ovat pitkät. Kulttuurimaisemalle antaa leimansa maatalouden vuosisatainen harjoittaminen ja kartanoiden lukuisuus. Vantaanjoki kulkee peltoalueiden keskellä kapeassa jyrkkärinteisessä uomassa. Koskipaikoilla monipuolista teollisuushistoriaa. Alueet ovat aktiivisessa maatalouskäytössä. Helsingin puolella ovat alueet kaupungin omistuksessa ja aktiivisessa viljelykäytössä. Ulkoilu- ja maisemakysymyksiin on kiinnitetty erityistä huomiota. Maisema-alueen poikki kulkee useita itä-länsi -suuntaisia teitä, kuten vanha ja uusi Tuusulantie sekä Kehä I ja III. Tielinjaukset kuten eräät voimalinjatkin ovat muuttaneet maisemakuvaa. Tuusulantie on pääväylä Helsingin lentoasemalta ja siten on Tuomarinkylän ja Haltialan pelloilla myös matkailullista ensivaikutelma-arvoa.

Luonnonpiirteistä

Vantaanjoen alkulähteet ovat Hämeen läänin puolella Ensimmäisellä Salpausselällä Hausjärven kunnassa. Latvajärvi Lallujärvi on noin 110 metriä m.p.y. Vantaanjoki on pituudeltaan 99 km ja sen valuma-alue on 1680 m². Lähes 40 % siitä on savi- ja hiesumaita. Laajimmat savikkoalueet sijaitsevat valuma-alueen keski- ja eteläosassa Salpausselän eteläpuolella. Vesistön latvajärvet kuroutuivat merestä noin 10 200 vuotta sitten. Vielä noin 9 000  vuotta sitten työntyivät silloisen Ancylusjärven lahdet nykyisen Vantaanjoen suunnassa ohi Nurmijärven ja Keravanjoen suunnassa ohi Tuusulan Kellokosken. Noin pari tuhatta vuotta myöhemmin oli maata paljastunut niin, että Palojoki ja myöhemmin Luhtajoki liittyivät Vantaanjokeen. Paikka, jossa Keravanjoki laskee Vantaanjokeen, paljastui merestä vasta vähän ennen ajanlaskumme alkua. Joitain vuosituhansia aikaisemmin oli Vantaanjoki purkanut ainakin osan vesistään lännempänä Mätäjoen kautta.

Vantaanjoki kulkee Vantaan ja Helsingin kaupungin alueilla laajan, tasaisen savikerrostuman päällä. Savea on paikoin kolmattakymmentä metriä. Ainoastaan Vantaankoskella ja Pitkäkosken koskijaksolla yltää jokiuoma laajemmin peruskallion pintaan. Jokiuomaa ympäröivä laaja, kallio- ja moreenimäkien ympäröimä savitasanko ei ole joen synnyttämä, vaan entistä merenpohjaa. Joki on muokannut sitä vain hyvin kapealta osalta. Nimitys Vantaanjokilaakso on koko savitasankoa tarkoittavana ainakin geomorfologisesti harhaanjohtaja. Itse jokilaakso on U-muotoinen, kapea ja jyrkkärantainen.

Tasaisuuden vuoksi on joen virtaama alajuoksullaan varsinkin Pitkäkoskelta eteenpäin hyvin hidasta. Normaalilla vedenkorkeudella vie matka Pitkäkoskelta mereen yhtä kauan kuin koko alkumatkan Hyvinkäältä. Rannat ovat jyrkät ja laajoja tulvarantoja on varsin vähän.

Suurimmat kosket jaksolla ovat Vantaankoski ja Pitkäkosken koskijakso (Pitkäkoski, Niskalankoski, Ruutinkoski). Vantaankosken pituus on 240 m ja pudotuskorkeus 5 m. Pitkäkosken jakson kolmella koskella on pituutta yhteensä noin 1400 m, jolla matkalla joki putoaa runsaat 8 m. Seutulassa on kaksi pienempää koskea, Königstedin koski ja Katriinankoski. Kaikki kosket on rakennettu joko patoamalla tai ainakin perkaamalla.

Maisema-alue rajautuu eri kokoisiin moreenimäkiin ja kalliopaljastumiin. Vain muutamassa kohdassa rajautuu itse jokiuoma niihin. Laajimmat metsäalueet ovat Helsingin Keskuspuiston Haltialassa sekä Vantaan Ylästössä, Viinikkalassa, Seutulassa ja Sotilaskorvessa. Alueella on viisi luonnonsuojelulailla rauhoitettua metsä- ja/tai jokiluontokohdetta: Pitkäkosken rannat, Niskalan arboretum, Haltialan aarnialue, Ruutinkosken suvanto ja Tammisto. Ne kaikki sisältyvät ehdotettuun maisema-alueeseen.

Kulttuuripiirteitä

Maisema-alue oli vuosituhansia veden peitossa ja tarjosi kivi- ja varhaismetallikauden ihmisille jokisuistoineen, saarineen ja luotoineen hyvät pyyntipaikat. Kaikkein otollisemmat asuinpaikat löytyivät aivan sen tuntumassa lännessä Mätäojan laaksosta ja idässä muinaisen Tikkurilanlahden perukasta Hakkilasta. Mätäjoen varren vanhimmat asuinpaikat ajoittuivat yli 8000 vuoden taakse kivikauteen Suomusjärven kulttuuriin. Asutus jatkui lähes tauotta varhaismetallikaudelle ajanlaskumme alkuun. Hakkilan vanhimmat löydöt ovat noin 5000 vuotta vanhoja. Myös itse maisema-alueella on useita pienialaisia asuinpaikkoja. Niitä on Helsingin puolella Oulunkylässä ja Vantaalla Backaksessa, Tolkinkylässä, Silvolassa, Vantaankoskella, Lapinkylässä, Viinikkalassa, Seutulassa ja Luhtamäellä. Yleensä on löydetty asuinpaikkoja yli 20. Kaikki ne sijaitsevat savikon reunoilla entisillä moreeni- ja hiekkarannoilla. Rantaviivan nopea siirtyminen tasaisella savikolla teki asuinpaikoista varsin lyhytaikaisia.

Maisema-alueen kylien historialliset juuret ovat keskiajalla ruotsalaisessa uudisasutuksessa. Alueen pohjoisosassa kulki sen ja pohjoisesta levittäytyneen suomenkielisen uudisasutuksen vaihettumisvyöhyke.

Maisema-alue rajautuu pohjoisessa Riipilän kylän peltoalueisiin. Kylän maatilat sijoittuvat metsäisille kumpareille ja peltojen reunamille. Peltoalueiden keskellä kumpareella sijaitsee Yli-Kiskolan tila, jonka päärakennus on 1800-luvun alkupuolelta.

Etäämpänä sijaitsee Keimolan kylä, jonka merkittävimpiä maatilakokonaisuuksia ovat Backas Vestergård, Stambo ja Petas. Länsipuolella vanhan ja uuden Hämeenlinnantien takana alkaa Luhtajokilaakson viljelysmaisema, jossa hallitsevana Luhtaanmäen kukkula. Idässä rajautuu kylämaisema Linnan ja Königstedin kartanoalueisiin.

Linnan kartano syntyi 1600-luvun alkupuolella. Nykyisen päärakennuksen runko on ilmeisesti 1700-luvulta ja ulkoasu vuodelta  1843. Kartanoa ympäröi laaja puisto, joka on ollut osaksi yhteinen joen pohjoispuolella sijaitsevan Königstedin kartanon kanssa.

Myös Königstedin kartano perustettiin 1600-luvun alkupuolella. Nykyinen päärakennus on vuodelta 1816 ja nykyasunsa se sai vuosien 1916 ja 1938 korjauksissa. Vuodesta 1961 on kartano ollut valtion omistuksessa ja se toimii edustustiloina. Kartanon kohdalla koskessa toimi 1800-luvulla suurehko lasitehdas.

Joen pohjoisrannalla Königstedistä itään sijaitseva Katrinebergin kartano on vanha 1500-luvulla perustettu rälssisäteri. Nykyinen päärakennus valmistui 1800-luvun alussa. Kartanoalueelle on rakennettu Katriinan sairaala ja vanha rakennuskanta on sairaalan käytössä. Kartanoiden välissä sijaitsee Mejlbyn entinen majurin virkatalo noin vuodelta 1805.

Etelämpänä Piispankylässä sijaitsevat mm. Åbyn ja Bertasin tilat. Edellisen päärakennus on rakennettu noin 1810 ja jälkimäisen päärakennus on nelisen vuosikymmentä nuorempi. Niiden eteläpuolella on Vantaankoski, jonka kohdalla kallio- ja moreeniharjanteet sulkevat maisema-alueen kapeimmilleen. Vantaankoskeen rakennettiin ensimmäiset myllyt ilmeisesti jo keskiajalla. Vuonna 1795 perustettiin länsirannalle hopeasulattamo, jonka  toiminta jäi koeluontoiseksi. Vantaan ruukki (Wanda Bruk) perustettiin 1830-luvulla ja toimi lähes 30 vuotta. Enimmillään oli ruukissa 60 työntekijää. Wahlbergin viilatehdas ja mylly aloittivat vuonna 1882 ja tehtaan toiminta päättyi vasta 1960-luvulla. Viilatehdas ja myllyrakennus ovat säilyneet, joskin huonokuntoisina. Samoin komea harmaakivipato. Kuninkaantie ylittää joen Vantaankoskella. Nykyinen rakenteeltaan erikoinen puusilta on vuodelta 1876.

Vantaankosken eteläpuolella peltoalueiden länsipuolella sijaitsevat Martinkylän ja Mellunmäen kylämaisemat muodostavat hyvin säilyneen kokonaisuuden, johon kuuluu useita kulttuurihistoriallisesti arvokkaita rakennuksia. Molempien kylien rakennuspaikat ja peltoaukeat ovat samat kuin ainakin jo 1600-luvulla. Taloryhmistä tärkeimmät ovat Övre Nybacka, Nedre Nybacka, Stenbacka, Smeds, Guss ja Nedre Mansas. Kylien kautta kulkee Vanha Nurmijärventie. peltoaukeat jatkuvat joen itäpuolelle Viinikkalan ja Voutilan kylinä. Viinikkalan kylä on pieni kiinteä ryhmä viljelysaukean keskellä Kehä III:n ja Kuninkaantien välissä. Merkittävimmät tilat ovat Hommas ja Nystuga. Kylässä on kaksi koulurakennusta vuosisadanvaihteen molemmin puolin. Voutilan kylä sijaitsee Kuninkaantie varrella. Kylän kohdalla seurailee tie komeasti aivan jokivartta. Kyläraitti kulkee tieltä pohjoiseen. Kylän vanhin päärakennus on Övre Påvals, joka on rakennettu mahdollisesti 1750-luvulla. Kylän itäpuolella on komea ja jyrkkärinteinen viljelylaakso.

Silvolan tekoallas jää maisema-alueen itäpuolelle siihen rajautuen. Maisemallisena rajana korkeat maapenkereet. Allasalue on suljettu. Silvolan jälkeen maisema-alue jatkuu kapeana koko Pitkäkosken ja sen alapuolisten koskien matkan. Etelässä alue rajautuu Haltian metsiin ja pohjoisessa Ylästön kylään. Ylästössä raja epäselvä. Siellä on vanhoja peltoalueita sekä vanhaa ja uutta rakennuskantaa. Ylästön eteläosassa sijaitseva Klemets on yksi Vantaan mielenkiintoisempia ja arvokkaimpia maatilan päärakennuksia. Rakennus on mahdollisesti 1810-luvulta. Pitkäkoski ja sen alapuoliset Niskalankoski ja Ruutinkoski ovat perattu uittoja varten. Kaksi siltaa ja kaksi pohjapatoa. Kosket olivat jo 1300-luvulla merkittäviä kalastuspaikkoja.

Ylästön ja Backaksen välissä Ylästöntien (Kuninkaantien) molemmin puolin vanhaa peltomaisemaa, jota rakentaminen (Vantaan Portti) tien pohjoispuolella on viime vuosina alkanut kaventaa. Maisemallisesti mielenkiintoinen historiallinen tielinja, jonka eteläpuolella peltojen keskellä kukkulalla Petaksen entinen kapteenin puustelli 1850-luvun alusta. Ylästön kylän itärinteellä Wilhemsbergin alueella on runsaasti maattoman väen tämän vuosisadan alussa rakentamia mökkejä.

Backas sijaitsee kartanopuistoksi rakennetulla kukkulalla Kuninkaantien varrella. Kartano oli jo 1600-luvulla ratsuilla. Nykyisen päärakennuksen keskiosa on vuodelta 1818 ja siihen liitetyt siipirakennukset vuodelta 1840-luvulta. Kartano maineen on ollut vuodesta 1916 osuusliike Elannon omistuksessa. Alueen talousrakennukset ovat poikkeuksellisen komeita. Punatiiliset suuret säterikattoiset karjarakennukset ovat 1920-luvulta. Tien pohjoispuolella on punatiilisiä Elannon rakentamia asuinrakennuksia. Backaksen eteläpuolella Tammiston luonnonsuojelualue,  joka on ainoa pääkaupunkiseudulla säilynyt alkuperäinen tammimetsikkö.

Tammistoa vastapäätä Helsingin puolella Keskuspuistoon kuuluvat Haltialan peltoalueet, jonka itäosassa Haltialan tila. Haltialan kylä, josta tila muodostettiin, mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1511. Haltiala oli ensin rälssitila ja myöhemmin rustholli. Tilan myöhemmät vaiheet liittyvät kiinteästi läheisen Tuomarinkylän kartanoa vaiheisiin, sillä molemmat omisti maatalousneuvos Jacob Kavaleff ennen Helsingin kaupunkia. Päärakennus on palannut, mutta tilalla on jäljellä runsaasti hyväkuntoisia asuin- ja talousrakennuksia. Osaa pelloista viljellään maisemapeltoina, joissa on mm. hernettä, auringonkukkaa ja erilaisia mauste- ja yrttikukkia. Osa sadosta on ulkoilijoiden poimittavissa. Lisäksi on tilalla eläimiä, kuten lampaita ja kanoja. Tilalta on näköyhteys etelään Tuusulantien yli Tuomarinkylän kartanolle. Haltialan ja Tuomarinkylän yhdistänyt suora tie katkesi uuden Tuusulantien valmistuttua.