Kiskonjoen vesistö
Koodi
Kunta
Pinta-ala
Aluetyyppi |
FI0200083
Perniö, Kisko, Särkisalo, Tammisaari
309 ha
SCI ja SPA |
Alueen kuvaus
Alueeseen kuuluu Kiskonjoen vesistön ala eli Kirkkojärvestä mereen laskeva osuus. Kosken voimalaitoksen alapuolella Kiskonjoki laajenee Saarenjärveksi. Tämän alapuolella on joen komein koski, Latokartanonkoski. Perniönjoen samea vesi laskee Latokartanonkosken alapuolella Kiskonjokeen. Jotkin vesistöalueen osat ovat säilyneet poikkeuksellisen luonnontilaisina.
Saarenjärvi on Kiskonjoen yli 4 km pitkä ja kapea järvimäinen suvanto. Kasvillisuus on rehevää ja tunnusomaista ovat harvinaisen laajat korteikot. Niittyjä on melko vähän, mutta jäljellä olevat rantaniityt ovat etenkin tulva-aikoina merkittäviä muuttolinnuille. Saarenjärven monipuolisen linnuston runsain ryhmä ovat vesilinnut. Valtalajeina ovat sinisorsa, telkkä ja haapana. Lisäksi tavataan puna- ja tukkasotka, tavi, silkkiuikku ja nokikana sekä lapasorsa. Muutonaikaisena levähdyspaikkana Saarenjärvi on eteenkin tulva-aikana merkittävä ja varsinkin laulujoutsenet levähtävät alueella.
Kirkonjoen suistossa sijaitseva Laukanlahti on matala merenlahti pohjukkaa. Lahden keskustassa on suhteellisen kapea avovesialue. Muilta osin alue käsittää matalia ruovikkoalueita ja saravaltaisia luhtia sekä pensastoisia niittyjä. Vesialueet ovat loppukesällä miltei umpeutuneet runsaasta vesikasvillisuudesta. Runsaimpina esiintyvät lumme, ulpukka, isovesiherne ja vitalajit. Aivan matalimmissa osissa menestyvät vesirikot, mutayrtti ja kilpukka. Alueen niityt ovat korkearuohoisia ja saravaltaisia. Laikuittain saraniityn kosteimmissa osissa esiintyy mm. kurjenmiekkaa, rantakukkaa ja terttualpia. Rehevimmillä alueilla on runsaasti mesiangervoa. Yleisimpiä saroja ovat viiltosara, mätässara, jokapaikansara ja vesisara. Tavallisimpia kosteikkolajeja ovat mm. luhtalemmikki, rantanenätti, luhtamatara, suoputki, luhtavuohennokka ja suo-orvokki ja harvinaisempia koko lahden alueella esiintyviä ovat mm. isohierakka, keltaängelmä, rantaleinikki ja punakoiso. Avoveden reunamilla on leveälehtiosmankäämiä ja jonkin verran sarjarimpeä.
Rehevyytensä vuoksi lahti on myös linnuston suosima. Varsinkin muuttoaikoina lahdella on runsaasti sorsalintuja, joutsenia ja ruovikkolintuja. Pesimäajan lajisto muodostuu tyypillisestä matalan ruovikkoisen merenlahden lajistosta. Pesimälajistoon kuuluvat haapana, sinisorsa, telkkä ja nokikana, muutamia pareja kutakin. Kahlaajista alueella pesii taivaanvuohi ja punajalkaviklo. Ruovikkojen ja pensaikkojen pesimälajeja ovat ruokokerttunen, rytikerttunen, rastaskerttunen ja pensastasku. Muuttoaikoina laulujoutsen on yleinen samoin kanadanhanhi ja metsähanhi
Latokartanonkoski on lounaisrannikon komeimpia koskia. Rantamien lehtomaiset ja kulttuurivaikutteiset metsät sekä erikoiset tulvasärkkien tervalepikot tekevät alueesta merkittävän. Rantojen järeä puusto on saanut kasvaa jokseenkin rauhassa useita vuosikymmeniä. Etenkin tervaleppä kasvaa jyhkeinä runkoina, mutta ylempänä rinteessä myös kuusi on erittäin kookasta. Rantalehdot ovat tuoretta käenkaali-oravanmarjatyypin tai kosteaa hiirenporras-käenkaalityypin lehtoa. Alueen erikoisin elinympäristö on joessa tulvan huuhtomat tervaleppämetsikkösaaret. Puusto on ainoastaan tervaleppää, joka ainoana puuna kestää tulvaa. Saarilta puuttuu pensaskerros, joten yleisilme on puistomainen. Tervaleppien alla on vehmas suurruohosto, jonka valtalajeina ovat hiirenporras ja mesiangervo. Myllysillan yläpuolella etelärinne nousee jyrkästi, ja jokeen putoaa jyrkkä kanjonimainen törmä, jossa on runsaasti maahan kaatuneita liekopuita. Rinteen tuoreessa kuusikkolehdossa on luonteenomaista saniaisten, kuten hiirenporras, kivikko-, iso- ja metsäalvejuuri sekä metsä- ja korpi-imarre, runsaus. Myös vaahtera ja taikinanmarja ovat yleisiä rinteessä. Pohjoisrannalla on järeiden kuusien luonnehtima tuore lehto, jonne maahan kaatuneet kuusenrungot luovat aarnimaisen vaikutelman. Valtalajeina on käenkaali ja hiirenporras ja lisäksi taikinanmarjaa, näsiää ja punaherukkaa. Jokirannassa on järeitä tervaleppiä.
Alueen linnustoon kuuluvat koskikara, harmaapäätikka, viita- ja luhtakerttunen, peukaloinen ja mustapääkerttu. Ainakin joinakin vuosina alueella on tavattu kuningaskalastaja. Koskialue on myös vuollejokisimpukan esiintymisaluetta.
Suojelutilanne
Saarenjärvi ja Vähäjärvi on perustettu yksityiseksi suojelualueeksi.
Suojelutilanteen tarkennus ja toteutuskeinot
Saarenjärvi ja Vähäjärvi kuuluvat lintuvesien suojeluohjelmaan ja seutukaavan SL-alueisiin.
Laukanlahden eteläosa kuuluu seutukaavan SL- ja SU1-alueisiin.
Kiskonjoen vesistö on suojeltu koskiensuojelulailla.
Saarenjärvi, Vähäjärvi, Latokartanonkoski ja Laukanlahti suojellaan pääosin luonnonsuojelulailla.
Osa alueesta toteutetaan sopimuksella maanomistajan kanssa ja muut osat vesilailla.
Luontodirektiivin luontotyypit
| Jokisuistot (1130) |
16% |
| Merenrantaniityt* (1630) |
9% |
| Luontaisesti runsasravinteiset järvet (3150) |
40% |
| Fennoskandian luonnontilaiset jokireitit (3210) |
25% |
| Lehdot (9050) |
5% |
| Raviini- ja rinnelehdot* (9180) |
<1% |
| Tulvametsät* (91E0) |
1% |
*priorisoitu luontotyyppi
Luontodirektiivin liitteen ll lajit
Unio crassus
|
vuollejokisimpukka |
Alueella esiintyy lisäksi yksi uhanalainen laji, jonka tarkemmat tiedot ovat vain maanomistajien ja muiden asianosaisten saatavissa.
Lintudirektiivin liitteen l linnut
| Picus canus |
harmaapäätikka |
| Sterna hirundo |
kalatiira |
| Alcedo atthis |
kuningaskalastaja |
| Grus grus |
kurki |
| Cygnus cygnus |
laulujoutsen |
| Porzana porzana |
liro |
| Dryocopus martius |
palokärki |
| Sterna caspia |
räyskä |
| Circus aeruginosus |
ruskosuohaukka |
| Circus cyaneus |
sinisuohaukka |
| Mergus albellus |
uivelo |
Alueella esiintyy lisäksi kaksi uhanalaista lajia, joiden tarkemmat tiedot ovat vain maanomistajien ja muiden asianosaisten saatavissa.
Säännöllisesti esiintyvät muuttolinnut
| Ardea cinerea |
harmaahaikara |
| Anser fabalis |
metsähanhi |
| Anas querquedula |
heinätavi |
| Anas acuta |
jouhisorsa |
| Anas strepera |
harmaasorsa |
| Falco subbuteo |
nuolihaukka |
| Tringa erythropus |
mustaviklo |
| Tringa totanus |
punajalkaviklo |
| Larus minutus |
pikkulokki |
| Cinclus cinclus |
koskikara |
Muuta lajistoa
Anas penelope
Anas clypeata
Aythya ferina
Bucephala clangula
Salmo trutta m. trutta
Vimba vimba |
haapana
lapasorsa
punasotka
telkkä
meritaimen
vimpa |
|