Jättipalsami
Jättipalsamikasvusto tervaleppämetsässä Lauttasaaressa © Terhi Ryttäri 2004
Jättipalsami (Impatiens glandulifera) saapui Suomeen 1800-luvun lopulla. Kasvia viljeltiin aluksi vain kasvitieteellisissä puutarhoissa. Vuosien varrella jättipalsamia on tuotu puutarhakasviksi monesta eri maasta ja nykyään sitä tapaa laajalti myös luonnossa.
Suomessa esiintyy jättipalsamin (Impatiens glandulifera Royle) lisäksi useita muita palsamikasvien (Balsaminaceae) heimoon kuuluvia lajeja. Alkuperäisenä esiintyvä lehtopalsami (Impatiens noli-tangere L.) on rauhoitettu Oulun ja Lapin lääneissä. Muut Suomessa esiintyvät palsamit, rikkapalsami (Impatiens parviflora DC.) sekä harvinainen lännenpalsami (Impatiens capensis Meerb.) ovat Suomeen tuotuja puutarhakarkulaisia.
Jättipalsami on useissa Euroopan maissa luokiteltu haitalliseksi vieraslajiksi, jonka leviämistä luonnossa tulee rajoittaa. Monissa maissa käytetään vuosittain suuria rahasummia jättipalsamin kasvustojen hävittämiseen. Vieraita lajeja (tulokaslajeja) ei saa levittää luontoon, koska ne vaarantavat alkuperäisen kasviston ja eläimistön olemassaolon.
Jättipalsami on tullut Suomeen jäädäkseen. Sen leviämisen hidastamiseksi tarvitaan jokaisen kansalaisen työpanosta. Jättipalsamin tunnistaminen
Jättipalsami on yksivuotinen mehevävartinen ruoho. Kasvin lehdet ovat muodoltaan suikeita ja tiheästi hammaslaitaisia. Kasvilla on suuret, jopa 40 mm kokoiset kaksineuvoiset kukat. Kukinto on pystyssä oleva terttu. Kukat ovat useimmiten vaaleanpunaisia, "rentunruusun" värisiä. Suomessa on tavattu useita värimuotoja tummanpunaisista valkoisiin. Kasvin hedelmä on litumainen kota, ja se repeää kypsänä herkästi sinkoen siemenet lähiympäristöön.
Kuten nimikin kertoo, jättipalsamiyksilöt voivat olla suuria, jopa yli kolmemetrisiä. Kasvien keskimitta jää kuitenkin yleensä noin 1,5 metriin. Jopa pienet, alle 10 cm korkeat yksilöt kukkivat ja muodostavat siemeniä. Suurikokoisimmat kasvit ovat yleensä rehevillä ja kosteilla kasvupaikoilla, joilla jättipalsami on erittäin kilpailukykyinen ja valloittaa kasvualaa alkuperäiseltä kasvistolta. Jättipalsami ei siedä kuivuutta ja se kasvaa huonosti karuilla kasvupaikoilla.
Jättipalsamin kukat voivat olla mm. valkoisia ja punaisia. Jättipalsamin vaalea värimuoto. © Harry Helmisaari
Jättipalsamin punainen värimuoto. © Harry Helmisaari Jättipalsamin alkuperä
Jättipalsami on kotoisin Himalajan vuoristoalueilta Intiasta, jossa sitä tavataan 1 800 metrin korkeudelta aina puurajalle noin 4 000 metriin saakka. Vuoristoalueilla jättipalsami esiintyy jokien ja purojen varsilla ja laidunmailla.
Suomessa jättipalsami kasvaa usein asutuksen läheisyydessä, koska se on yleensä alun perin tuotu koristeeksi ja mehiläiskasviksi puutarhoihin. Se on levinnyt ihmisten avustuksella eripuolille maata jo Perä-Pohjolaa ja Koillismaata myöten. Pihoilta se kulkeutuu edelleen sopiviin kasvupaikkoihin, mm. tunkioille, rannoille, ruovikoihin ja pellonlaiteille. Se leviää erityisen helposti joki- ja puronvarsia myöten. Jättipalsamin leviäminen ja esiintymät
Laji uudistuu vain siementen avulla. Sen siemenet sinkoutuvat ympäristöön jopa seitsemän metrin päähän, kun kasvin kodat ovat kypsät.
| |
|
  |
|
Jättipalsamin siemenkota.
© Harry Helmisaari
|
Siemenet eivät kellu vedessä vaan ne uppoavat pohjaan. Siemenet leviävät uusille kasvupaikoille ihmisten, kasvinosien siirron tai eläinten välityksellä. Monet kasvustot ovat saaneet alkunsa kun puutarhajätteitä on kuljetettu luontoon tonttien ulkopuolelle.
Jättipalsamiesiintymiä tavataan rehevissä elinympäristöissä, meren- ja järven rannoilla, ruovikoissa, puro- ja jokivarsissa, tervaleppämetsissä. Jättipalsamilla ei ole Suomessa luontaisia vihollisia, jotka rajoittaisivat sen leviämistä luontoon.
Jättipalsami tuottaa runsaasti siemeniä. Yksi yksilö voi muodostaa jopa 800 siementä.
| |
|
 |
|
Jättipalsamin siemeniä.
© Harry Helmisaari
|
Jättipalsamin kasvustojen hävittämien
Siemenet ovat kuitenkin lyhytikäisiä, ja suurin osa niistä itää heti seuraavana vuonna. Koska jättipalsami uudistuu vain siemenistä, perustuu kasvustojenkin hävittäminen siihen, että uusia siemeniä ei päästetä muodostumaan.
Pienet (muutamien neliömetrien laajuiset) jättipalsamikasvustot on helppo hävittää kitkemällä kasvit yksitellen pois mahdollisimman varhain, mielellään viimeistään kukinta-aikana, ennen siementen kypsymistä. Hentojuuriset versot irtoavat maasta helposti, eikä erityisiä suojavarusteita tarvita. Kitkemisen teho voidaan varmistaa seuraavana vuonna. Jos siementäviä yksilöitä ei päästetä syntymään, häviää kasvi paikalta hyvinkin nopeasti. Kasvin pienet siemenet kulkeutuvat helposti mullan ja kenkien mukana uusille kasvupaikoille, joten siemeniä sisältäviä kasvinosia kannattaa käsitellä varoen.
Laajat (aarien kokoiset) kasvustot ovat ongelmallisempia. Niiden hävittämistä kannattaa kokeilla niittämällä kasvit mahdollisimman alhaalta. Niiton jälkeen tulisi varmistaa, ettei paikalle jää pienikokoisia kukkivia yksilöitä. Laajojen esiintymien hävittämisestä on niukasti kokemuksia, ja vastaanotamme mielellämme tietoja sekä onnistuneista että epäonnistuneista yrityksistä. Kokemusten karttuessa myös hävittämisohjeita voidaan täsmentää.
Jättipalsamin ja muiden kasvien torjunnassa kannattaa olla varovainen, etenkin jos tietää olevansa allerginen. Tietoomme on tullut kasvin aiheuttama allerginen ihoreaktio, kun jättipalsamikasvustoja hävitettiin talon takapihalta.
Havaintoja karkulaisista?
Havainnot luontoon karanneista vieraslajeista voit ilmoittaa Luonnontieteellisen keskusmuseon ylläpitämään Hatikka-havaintopäiväkirjaan.
Kirjallisuutta
Beerling D.J. and Perrins J.M. 1993. Impatiens glandulifera Royle, Impaties roylei Walp - Biological Flora of British Isles. No,. 177. - Journal of Ecology 81.
Kurtto A. 1992. Jättipalsami (Impatiens glandulifera) – kuriton, mutta kiinnostava - Lutukka 8:14-29.
Kurtto A. 1999. Impatiens glandulifera (Balsaminaceae) as an ornamental escape in Finland, with notes on the Nordic countries. – Symb. Bot. Ups. 31:3 pp. 221- 228.
Larsson C. och Martinsson K. 1998. Jättebalsamin Impatiens glandulifera i Sverige - invasionsart eller harmlös trädgårdsflykting?- Svensk Botanisk Tidskrift 92:330-345.
Lisätietoja
Ylitarkastaja Harry Helmisaari, Suomen ympäristökeskus, puh. 020 490
2748, 040 740 1612, faksi 020 490 2791, Ota yhteyttä
Sivun alkuun
|