Komealupiini
Komealupiini (Lupinus polyphyllus Lindl.) ei juuri esittelyjä kaipaa. Hernekasveihin kuuluva korea kasvi värjää kesäkuussa pientareet sinisen, punaisen, valkoisen ja violetin kirjaviksi kukkameriksi herättäen intohimoja puolesta ja vastaan.
Komealupiinin alkuperä
Kaikki Suomessa esiintyvät lupiinit ovat vieraslajeja. Komealupiini tuotiin Pohjois-Amerikasta koriste- ja rehukasviksi Eurooppaan 1800-luvun alkupuolella. Suomessa sitä on käytetty lähinnä koristekasvina. Helposti siemenistä lisättävää kasvia on levitetty ahkerasti puutarhoihin ja mökeille, joista se on edelleen karkaillut pitkin tienvarsia lisääntyen räjähdysmäisesti. Lupiinin leviäminen
Lupiinin voittokulkua on mahdoton enää kokonaan pysäyttää, mutta sen leviämisen hillitsemiselle on hyvät perusteet. Pitkään ajateltiin, että lupiini pysyy tienpientareilla ja pihoissa eikä kykenisi leviämään luontoon. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Merkkejä luontoon levittäytymisestä on havaittu jo vuosia sitten eikä ole mitään syytä epäillä, etteikö laji leviäisi myös niityille ja lehtoihin, jos niin annetaan tapahtua. Esimerkiksi Lappeenrannan Pappilanniemen lehdossa lupiini ryöhähti kymmenessä vuodessa muutamasta yksilöstä satoihin (Saarinen 1992). Lajia on havaittu myös useilta uhanalaisten niittykasvien kasvupaikoilta.
Leviäminen tienvarsillakaan ei ole ongelmatonta. Perinteiseen maatalouteen kuuluneiden niitto- ja laidunnustapojen loppumisen myötä lukuisat niittyjen ja laitumien kasvit ja hyönteiset ovat tulleet uhanalaisiksi. Huomattava osa niistä on löytänyt turvapaikan avoimilta, kuivilta ja niukkaravinteisilta tienvarsikedoilta. Lisäksi lupiini sitoo typpeä ilmasta rehevöittäen kasvupaikkaa. Ravinteikkaalla kasvupaikalla menestyvät voimakaskasvuiset lajit, joten niittykasvit ja niillä elävät hyönteiset joutuvat väistymään pientareilta. Kumpaa katselemme mieluummin: hetken kukoistavaa luonnollemme vierasta lupiinia vai kissankellojen, mataroiden, päivänkakkaroiden ja hanhikkien kirjomaa tuoksuvaa piennarta? Lupiinin torjunta
Kuten muidenkin hankalien vieraslajien, myös lupiinin hävittäminen vaatii pitkäjänteisyyttä. Lajia voi olla vaikea saada kokonaan hävitettyä kasvupaikalta, mutta sen leviämisen estäminen on ensimmäinen askel. Katkaisemalla kukinnot ennen siementen kypsymistä voidaan jo hillitä kasvin kulkua uusille paikoille.
Monivuotisella lupiinilla on pystyjuurakko, eikä se onneksi leviä kasvullisesti rönsyjen avulla. Silloin kun lupiineja on vielä vähän, kannattaa nähdä vaivaa ja kaivaa ne juurineen ylös maasta. Laajalle levinneitä lupiinikasvustoja voi kurittaa niittämällä. Niittojäte tulee aina korjata pois kasvualustan liiallisen rehevöitymisen välttämiseksi. Torjuntatyötä on jatkettava useiden vuosien ajan, sillä maaperän siemenvarastosta itää uusia lupiininalkuja vuosienkin jälkeen.
Komealupiinin kypsyviä palkoja. Yksi yksilö levittää ympärilleen satoja siemeniä ellei sitä niitetä ajoissa.
Havaintoja karkulaisista?
Havainnot luontoon karanneista vieraslajeista voit ilmoittaa Luonnontieteellisen keskusmuseon ylläpitämään Hatikka-havaintopäiväkirjaan.
Lisätietoja
Vanhempi tutkija Terhi Ryttäri, Suomen ympäristökeskus, sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
Kirjallisuutta
Saarinen, K., Jantunen J. ja Valtonen A. 2008: Paljon melua lupiinista - eikä suotta. Lutukka 24(2):43-49.
Valtonen A., Jantunen J. and Saarinen K. - Flora and lepidoptera fauna adversely affected by invasive Lupinus polyphyllus along road verges. Biological conservation 2006, 133: 3, pp. 389-396.
Saarinen, K. 1992: Pappilanniemi. Lappeenrannan kasviston aarreaitta. Lutukka 8(4):113–123.
Valokuvat
© Terhi Ryttäri
Sivun alkuun
|