Vähäjärvenkallioiden vanha metsä
| Koodi |
FI0100057 |
| Kunta |
Mäntsälä |
| Pinta-ala |
74 ha |
| Aluetyyppi |
SCI |
| |
|
| |
|
| Lataa tiivistelmä virallisen Natura-tietolomakkeen tiedoista |
FI0100057.pdf |

Alueen kuvaus
Vähäjärvenkallioiden vanha metsä on uusmaalaisittain poikkeuksellisen suuri vanha metsä Mäntsälän pohjoisosassa. Alueella on suuret korkeuserot (lähes 50 m).
Kallionlaella on lähes koskematonta harvapuustoista männikköä ja soistuneita painanteita. Muutoin alueen metsät ovat kuusivaltaisia ja niin koivuja kuin haapojakin on sekapuuna. Koko alueella on runsaasti lahopuustoa ja joitakin kilpikaarnaisia aihkimäntyjä. Kalliojyrkänteen juurella on pieni korpipainanne.
Aluetta halkoo Lahdentie.
Alue on Uudellamaalla harvinaisen suuri luonnonmetsäalue. Sieltä on useammalta vuodelta havaintoja liito-oravasta ja mm. kesältä 1996 kaksi varmistettua pesäpuuta. Selkärangattomien ja kääpien lajisto on tutkimatta.
Alueella on tavattu myös ilves sekä vanhan metsän linnustosta pesivänä pohjantikka. Alueella on merkitystä myös metsäkanalinnustolle.
Suojelun toteutuskeinot
Suurin osa alueesta kuuluu valtionmaiden vanhojen metsien suojeluohjelmaan. Rajauksen eteläosissa Lahdentien molemmin puolin on lisäksi yksityismaata, jolla arvokas vanha metsä jatkuu.
Natura-alueen suojeluarvot turvataan perustamalla koko alueelle luonnonsuojelulain mukainen suojelualue.
Luontodirektiivin luontotyypit
| *Luonnontilaiset tai niiden kaltaiset kuusivaltaiset vanhat metsät |
90 %
|
| *Luonnontilaiset tai niiden kaltaiset mäntyvaltaiset vanhat metsät |
10 %
|
Luontodirektiivin liitteen II lajit
| Pteromys volans |
liito-orava |
| Lynx lynx |
ilves |
Lintudirektiivin liitteen I linnut
| Bonasa bonasia |
pyy |
| Tetrao urogallus |
metso |
| Dryocopus martius |
palokärki |
| Picoides tridactylus |
pohjantikka |
|