Pintavesien laatuluokittelun perustaksi luonnontila
EU:n vesipolitiikan puitedirektiivin tavoitteena on tehostaa vesiensuojelua niin, että vesien tila ei heikkene. Koko EU:n alueella pyritään saavuttamaan vesien hyvä tila vuoteen 2015 mennessä. Tavoitteen saavuttamiseksi laaditaan vuoteen 2010 mennessä vesienhoitosuunnitelmat, joissa tarkastellaan ihmisen vaikutusta vesiin ja vesiensuojelutoimien tehostamista.
Vesien laatukriteerien ja luokittelun uusiminen on Suomessa alkanut. Vesien tilan arvioinnin perusteena on jatkossa luonnontila, ei veden käyttökelpoisuus ihmisen näkökulmasta.
Uudessa luokittelussa esimerkiksi luontaisesti rehevä järvi tai humuksen ruskeaksi värjäämä vesistö on ekologisesti hyvässä tilassa, jos ihmisen toiminta ei ole sitä juurikaan muuttanut.
Pintavesien luokitus perustuu jatkossa nykyistä enemmän vesistöjen ekologiseen tilaan. Pintavedet luokitellaan ihmistoiminnan aiheuttaman muutoksen voimakkuuden perusteella. Luokituksessa verrataan esim. kalojen, pohjaeläimien ja vesikasvien tilaa olosuhteisiin, joissa ihmisen vaikutus on vähäinen. Myös muutokset vedenlaadussa sekä jokien ja järvien rakenteessa ja virtaamassa otetaan tilan arvioinnissa huomioon.
|