Maatalouden maiseman- ja luonnon monimuotoisuuden hoito
Perinteiset maatalousympäristöt vähentyneet nopeasti
| |
|
 |
|
Häntälän notkot Somerolla ovat
jokilaaksoja, joiden rinteet ovat säilyneet
avoimina laiduntamisen ansiosta.
© Jouko Lehmuskallio
|
| |
Maatalouden viljelymenetelmien tehostumisen ja karjanlaidunnuksen vähentymisen myötä perinteiset maatalousympäristöt ovat viime vuosina nopeasti vähentyneet.
Kun Suomessa oli sata vuotta sitten niittyjä n. 1,6 miljoonaa hehtaaria, on niitä nykyään jäljellä vain muutama kymmenen tuhatta hehtaaria. Maatalouden ympäristötuen vaikutusten seurannassa (MYTVAS-tutkimukset) todettiin, että potentiaalisesti runsaslajisen maatalousmaan osuus tutkittujen maatalousalueiden pinta-alasta oli keskimäärin alle 5 % ja kaikesta avoimesta maatalousmaasta alle 10 %.
Perinnebiotooppien vähenemisen seurauksena myös näihin elinympäristöihin sopeutuneiden eliöiden elinmahdollisuudet ovat vähentyneet. Seurauksena on ollut viljelyalueiden luonnon monimuotoisuuden vähentyminen. Maatalousympäristöissä elää n. neljäsosa kaikista Suomessa tavattavista eliölajeista, joten maaseutuympäristöjen muuttumisella voi vaikuttaa merkittävään osaan Suomen lajistoa. Joillekin eliöryhmille maatalousympäristöjen merkitys on erityisen suuri. Esimerkiksi Suomessa tavatuista 114 päiväperhoslajista 74 lajia elää viljelyalueilla. Monet viljelyalueiden päiväperhoslajit ovatkin nykyään uhanalaisia. Maatalouden ympäristötuella suojellaan luonnon monimuotoisuutta
Maatalouden ympäristötuki on nykyään keskeinen keino maatalousympäristöjen luonnon ja maiseman monimuotoisuuden suojelussa. Luonnon ja maiseman suojelua koskevia toimia on mukana sekä kaikille viljelijöille tarkoitetuissa ympäristötuen perus- ja lisätoimenpiteissä että vapaaehtoisissa erityistukisopimuksissa. Perustoimenpiteitä toteuttaessaan viljelijä sitoutuu mm. pitämään viljelymaiseman avoimena, laatimaan tilalleen monimuotoisuuskartoituksen, ylläpitämään tilalla jo olevia maatalousluonnon monimuotoisuuskohteita ja hoitamaan pientareita ja suojakaistoja. Vapaaehtoiset erityistukisopimukset
Vapaaehtoiset erityistukisopimukset ovat viljelijän ja valtion kesken solmittavia viiden tai kymmenen vuoden mittaisia sopimuksia, joissa viljelijä sitoutuu tekemään määrätyllä alueella tietyt sopimuksessa määrätyt toimenpiteet. Erityistukimuodosta kaksi - luonnon- ja maiseman monimuotoisuuden edistäminen sekä perinnebiotooppien hoitaminen - on suunnattu suoraan maatalousalueiden luonnonvaraisten lajien ja elinympäristöjen monimuotoisuuden ylläpitämiseen. Lisäksi erityistukea voi saada mm. suojavyöhykkeiden perustamista ja hoitoa varten sekä luonnonmukaiseen tuotantoon. Hyviä toimenpiteitä monimuotoisuuden ylläpitämiseksi
Hyviä keinoja lajiston monimuotoisuuden ylläpitämiseksi ja lisäämiseksi ovat
- monimuotoisuuskaistojen perustaminen pellon ja metsän väliin;
- puuston ja pensaston raivaus;
- laidunnus ja niitto sekä
- perinnebiotooppien hoito.
Nämä toimet ovat vaikuttaneet suotuisasti erityisesti monien taantuneiden kasvi- ja perhoslajien määriin. Myös ympäristötuen perustoimenpitein perustetut pientareet ja suojakaistat ovat lisänneet lajiston monimuotoisuutta. Yksittäisistä ympäristötukimuodoista tehokkaimmaksi lajistollisen monimuotoisuuden säilyttämisessä on osoittautunut perinnebiotooppien hoidon erityistuki. Nykyiset tukitoimet eivät riitä turvaamaan maaseutuluontoa
MYTVAS-tutkimuksissa on todettu, että ympäristötuen toimet ovat edistäneet luonnon ja maiseman monimuotoisuuden säilymistä. Toimet eivät ole kuitenkaan riittäneet pysäyttämään luonnon köyhtymistä. Erityisesti perustoimenpiteiden tuen monimuotoisuutta lisäävät vaikutukset ovat jääneet vähäisiksi. Monimuotoisuuden kannalta tärkeät ympäristöt, kuten niityt, ovat edelleen vähentyneet. Yksi syy on se, että niille ei makseta perustoimenpiteiden tukea. Nykymuotoinen ympäristötukijärjestelmä ohjaa viljelijöitä raivaamaan pienialaiset luontokohteet, kuten niityt ja paisteiset pellon ja metsän väliset reunavyöhykkeet, pelloiksi, joille perustukea maksetaan. Lähteet
Haaranen, T., Partanen, H. & Tarvainen, A. 2004. Maisemanhoito; Luonnon monimuotoisuus; Perinnebiotoopit. Maa- ja metsätalousministeriö. Painoprisma Oy. 20 s.
Lappalainen, I. (toim.) 1998. Suomen luonnon monimuotoisuus. Suomen ympäristökeskus. Oy Edita Ab. Helsinki. 304 s.
Maatalouden ympäristötuen merkitys luonnon monimuotoisuudelle ja maisemalle Kirjallisuutta
Maatalousalueiden luonnon monimuotoisuuden yleissuunnitteluopas
Suomen perinnebiotoopit, Perinnemaisemaprojektin valtakunnallinen loppuraportti
Perinnebiotooppien hoito Suomessa
Heikkilä, M. 2001. Maatalouden ympäristötuki ja luonnon monimuotoisuus. BirdLife Suomen julkaisuja No 2. BirdLife Suomi. Yliopistopaino, Helsinki. 41 s.
Jantunen, J. 2002. Perinneympäristöjä ja pellonpientareita Etelä-Karjalassa. Kaakkois-Suomen TE-Keskus maaseutuosasto. AO-Paino, Mikkeli. 15 s.
Korpilo, B. ym. 1997. Eläimet luonnon- ja maisemanhoitajina. Maa- ja metsätalousministeriö. Painorauma, Rauma. 23 s.
Partanen, H., Heikkilä, T. & Pykälä, J. (toim.) 1997. Perinnemaisemat – maaseudun rikkaus. Maa- ja metsätalousministeriö. Painorauma, Rauma. 23 s.
Partanen, H. ym. (toim.) 1997. Viljelyalueiden luonto. Maa- ja metsätalousministeriö. Painorauma, Rauma. 23 s.
Tarvainen, A. ym. 2000. Maiseman- ja riistanhoitoa Ohkolassa. Uudenmaan Maaseutukeskus ja Maa- ja kotitalousnaisten piirikeskus. Painorauma, Rauma. 31 s.
Turtola, A. & Partanen, H. 2002. Maatilan luonnonhoito. Opas arkipäivän töihin. Maa- ja metsätalousministeriö. TT-Urex, Porvoo. 23 s.
Lisätietoja
Erikoistutkija Mikko Kuussaari, Suomen ympäristökeskus, tutkimusosasto, puh. 040 525 6249, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
Ylitarkastaja Tapio Heikkilä, ympäristöministeriö, alueidenkäytön osasto, puh. 050 561 903, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
Ylitarkastaja Leena-Marja Kauranne, ympäristöministeriö, ympäristönsuojeluosasto, puh. 050 368 1771,
etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
Ylitarkastaja Tarja Haaranen, ympäristöministeriö, ympäristönsuojeluosasto, puh. 0400 915 242,
etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
|