Syanobakteerit eli sinilevät,
Cyanobacteria - Cyanophyta
|
|
|
Mikroskooppikuva erilaisista sinilevistä.
© Pirkko Kokkonen |
Sinilevät ovat sopeutujia
Sinilevät viihtyvät ravinteikkaassa, lämpimässä vedessä, mutta niitä tavataan myös vähäravinteisissa vesissä sekä hyvin äärevissäkin oloissa( kuumat lähteet, katakombien seinät ja aavikot). Osa sinilevistä on myrkyllisiä. Sinilevien myrkyllisyys, sen syyt ja yhteys ympäristötekijöihin ovat jatkuvasti tutkimuksen kohteena.
Sinilevät (syanobakteerit, syanoprokaryootit) ovat maapallon vanhimpia eliöitä ja luonnollinen osa vesien eliöstöä. Suomen yli 2 000 tunnistetusta vapaan veden planktonlevälajista noin 100 kuuluu sinileviin. Tosin niiden todellisen lajilukumäärän arvioiminen on vaikeaa, sillä taksonomia uudistuu jatkuvasti uusien molekyylibiologisten menetelmien vuoksi.
| |
  |
| |
Microcystis sp. -sinileväkasvustoa.
© Reija Jokipii
|
Sinilevät muistuttavat bakteereita sekä soluseinän koostumuksen että solun sisällön rakenteen puolesta. Sinileväsolua ympäröi ohut kettomainen soluseinä. Sinilevät ovat alkeistumallisia eikä solun sisällä voida erottaa erillistä tumaa. Soluelimet ovat hajallaan solun sisällä kuten bakteereilla yleensäkin. Solun sisällys, alkulima (protoplasma), täyttää koko solun ja näyttää yhtenäiseltä massalta mikroskoopilla tarkasteltaessa. Väriaineet eli assimilaatiopigmentit ovat alkuliman uloimmassa kerroksessa pieninä jyväsinä. Lisäksi sinileväsoluissa on keijumista edistäviä kaasurakkuloita, jotka vähentävät solun ominaispainoa. Sinileville on tyypillistä alkeellinen solunjakautuminen. Sinilevät tuottavat happea
Toiminnallisesti sinilevät muistuttavat muita planktonleviä ja tuottavat kasvien tavoin yhteyttäessään happea, mitä varsinaiset bakteerit eivät koskaan tuota. Sinivihreän värinsä ne saavat solussa vallitsevina olevista väriaineista; vihreästä a-klorofyllistä, keltaisesta karotenoidista ja veteen liukenevista pigmenteistä eli bilikromoproteideista, joita ovat siniset fykosyaniinit ja punaiset fykoerytriinit. Väriaineiden runsaussuhteet määräävät sinilevien värin. Miltä sinilevä näyttää paljain silmin
 |
|
Sinilevän värjäämää vettä laiturilta kuvattuna. Lähde: Suomen ympäristökeskus
|
- Yksittäiset suurehkot sinileväyhdyskunnat tai rihmakimput näkyvät vedessä vihertävinä pieninä hiutaleina (suvut Anabaena ja Microcystis sisävesissä ja Nodularia murtovesissä) tai teräväkärkisinä tikkuina (suku Aphanizomenon sekä sisä- että murtovesissä).
- Tuhansien sinileväyhdyskuntien kerääntyessä yhteen mikroskooppisen pienet sinilevät muuttuvat paljain silmin nähtäväksi levämassaksi.
- Levämassan väri vaihtelee ruskehtavan vihreästä turkoosinvihreään.
- Levämassa hajoaa kosketettaessa, sillä se koostuu pienistä erillisistä soluryhmistä.
Mitä mikroskoopissa nähdään
 |
|
Sinilevää mikroskoopissa. © Pirkko Kokkonen
|
Eri suurennoksia (100-1 000 -kertainen) käyttäen voidaan nähdä:
> 100-kertainen suurennos
- solun sinivihreä tai kaasuvakuolien takia ruskehtava väri
> 400-kertainen suurennos
- solunsisällön silmiinpistävä homogeenisuus
- värihiukkasten (kromatoforien) puuttuminen
- selvärajaisen tuman puuttuminen
- siimallisten muotojen puuttuminen, eivät varsinaisesti liiku, mutta ryömivää liikettä esiintyy kestävöimättömissä näytteissä
Morfologiaan perustuva tunnistaminen (mikroskopoimalla)
- sinileville tyypilliset perusominaisuudet
- solun yksinkertainen muoto
- yleensä yksinkertaisia yhdyskuntia tai rihmoja
- ei varsinaista seinärakennetta
- ei siimoja eikä sukasia
- värihiukkaset eli kloroplastit ja väriaineet eli pigmentit ovat jakautuneet solun sisälle tasaisesti (sinivihreä tai vihertävän punertava väri)
- solu usein tasaisen hyytelön tai ± kiinteän tupen ympäröimä (rihmat)
- soluissa saattaa olla kaasurakkuloita , jotka ovat mustia tai purppuranvärisiä
- Nostocales lahkossa on lisäksi erilaissoluja (heterosyytit ja akineetit eli kestosolut.
Syanobakteerien tunnistamisessa on huomioitava seuraavat seikat:
- onko solu prokaryootti vai eukaryootti (mm. solun sisällön rakenne)
- solun muoto ja koko (mittaustarkkuuden tulee olla 1 μm)
- onko solussa kaasuvakuoleja ja erottaa ne eukaryoottien soluelimistä (eivät ole helposti nähtävissä pienissä soluissa <2-3 μm)
- ovatko solut limasäikeiden yhdistämiä (esim. Snowella-suku)
Sivun alkuun
|