Haitinkankaan tuuli- ja aurinkovoimahanke, Karvia ja Parkano
Hankkeen tila
Hankkeen kuvaus
Elements Suomi Oy suunnittelee tuuli- ja aurinkovoiman tuotantoalueen toteuttamista Haitinkankaan alueelle. Hankealue on kooltaan noin 1560 hehtaaria ja se sijaitsee noin kuuden kilometrin etäisyydellä Karvian keskustaajaman kaakkoispuolella. Hankkeessa suunnitellaan toteutettavaksi 10-16 tuulivoimalaa, jotka sijoittuvat Karvian kunnan ja Parkanon kaupungin alueelle, sekä enintään 354 ha laajuinen aurinkovoima-alue, joka sijoittuu Karvian kunnan alueelle. Suunnitellut tuulivoimalat ovat yksikköteholtaan enintään 10 MW ja kokonaiskorkeudeltaan enintään 350 metriä.
Sähkönsiirto kantaverkkoon suunnitellaan toteutettavaksi Fingrid Oyj:n suunnitteleman Kristiinankaupunki-Nokia 400 + 110 kV:n voimajohdon varrelle rakennettavan sähköaseman kautta. Reittivaihtoehdosta riippuen voimajohdon pituus hankealueelta sähköasemalle on 26–28 kilometriä. Arviointiohjelmassa käsitellyistä sähkönsiirron vaihtoehdoista SVE2 ja SVE4 luovuttiin Fingrid Oyj:n voimajohdon suunnittelun etenemisen myötä.
Hankkeen vaihtoehdot
- VE 0: Hanketta ei toteuteta
- VE 1: Hankealueelle rakennetaan 16 tuulivoimalaa (14 Karvialle ja 2 Parkanoon) ja enintään 354 hehtaarin kokoinen aurinkovoima-alue (Karvialle)
- VE 2: Hankealueelle rakennetaan 13 tuulivoimalaa (11 Karvialle ja 2 Parkanoon) ja enintään 298 hehtaarin kokoinen aurinkovoima-alue (Karvialle)
- VE3: Hankealueelle rakennetaan 10 tuulivoimalaa (Karvialle)
Sähkönsiirto
- SVE1: Sähkönsiirto kantaverkkoon toteutetaan 400 kV:n voimajohdolla Fingridin Kuivasjärven itäpuolelle suunnitteleman sähköaseman (Parkanon pohjoinen suunnittelualue) kautta. Reitin pituus on noin 29 kilometriä.
- SVE3: Sähkönsiirto kantaverkkoon toteutetaan 400 kV:n voimajohdolla Fingridin Marjasuon alueelle suunnitteleman sähköaseman (Kankaanpään suunnittelualue) kautta. Reitin sisällä on kohtia, joissa reitille on useita toteutusvaihtoehtoja. Valittavasta toteutusvaihtoehdosta riippuen reitin pituus on noin 27–28 kilometriä.
YVA-menettelyn aikataulu (täydentyy menettelyn edetessä):
- YVA-ohjelma nähtävillä 4.12.2024-17.1.2025
- Yhteysviranomaisen lausunto YVA-ohjelmasta on annettu 14.2.2025
- YVA-selostus nähtävillä 20.2.-20.4.2026
Arviointiohjelma
- Haitinkankaan tuuli- ja aurinkovoimahanke, YVA-ohjelma (pdf, 15.16 Mt)
- Liite 1 Karttaliite (pdf, 48.92 Mt)
- Liite 2 Kaavamerkinnät ja suunnittelumääräykset (pdf, 224.01 kt)
- Liite 3 Luontokohteiden arvoluokat (pdf, 4.11 Mt)
- Kuulutus, Haitinkankaan tuuli- ja aurinkoenergiahanke, YVA-ohjelma (pdf, 72.99 kt)
- Kuulutus- ja lausuntopyynto, Haitinkankaan tuuli- ja aurinkovoimahanke, YVA-ohjelma (pdf, 93.41 kt)
- Lausuntopyynto, Haitinkankaan tuuli- ja aurinkovoimahanke (pdf, 97.39 kt)
- Mielipidelomake, Haitinkankaan tuuli- ja aurinkovoimahanke, YVA-ohjelma (pdf, 65.87 kt)
- Yhteysviranomaisen lausunto ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta, Haitinkankaan tuuli- ja aurinkovoimahanke, Karvia, Parkano (pdf, 201.02 kt)
- Liite 1: Maksua koskeva oikaisuvaatimusosoitus (pdf, 67.02 kt)
- Liite 2: Lausunnot ja mielipiteet (pdf, 627.56 kt)
Arviointiselostus
- Arviointiselostus, Haitinkankaan tuuli- ja aurinkovoimahanke, Karvia ja Parkano (pdf, 61.27 Mt)
- Liite 1. Karttaliite, Haitinkankaan tuuli- ja aurinkovoimahanke, Karvia ja Parkano (pdf, 43.29 Mt)
- Liite 2. Arviointikriteerit kohteen herkkyydelle ja muutoksen suuruudelle, Haitinkankaan tuuli- ja aurinkovoimahanke, Karvia ja Parkano (pdf, 567.1 kt)
- Liite 3. Yhteysviranomaisen lausunnon huomioiminen, Haitinkankaan tuuli- ja aurinkovoimahanke, Karvia ja Parkano (pdf, 268.39 kt)
- Liite 4. Kaavamerkinnät ja suunnittelumääräykset, Haitinkankaan tuuli- ja aurinkovoimahanke, Karvia ja Parkano (pdf, 434.47 kt)
- Liite 5. Hankealueen arkeologisen inventoinnin raportti, Haitinkankaan tuuli- ja aurinkovoimahanke, Karvia ja Parkano (pdf, 5.53 Mt)
- Liite 6. Sähkönsiirtoreittien alueen arkeologisen inventoinnin raportti, Haitinkankaan tuuli- ja aurinkovoimahanke, Karvia ja Parkano (pdf, 2.44 Mt)
- Liite 7. Melumallinnusraportti, Haitinkankaan tuuli- ja aurinkovoimahanke, Karvia ja Parkano (pdf, 27.29 Mt)
- Liite 8. Välkemallinnusraportti, Haitinkankaan tuuli- ja aurinkovoimahanke, Karvia ja Parkano (pdf, 25.31 Mt)
- Liite 9. Asukaskyselyraportti, Haitinkankaan tuuli- ja aurinkovoimahanke, Karvia ja Parkano (pdf, 2.14 Mt)
- Liite 10. Rannankylän aurinkovoima-alueen hulevesiselvitys ja vesienhallintasuunnitelma, Haitinkankaan tuuli- ja aurinkovoimahanke, Karvia ja Parkano (pdf, 3.35 Mt)
- Liite 11. Läntisen aurinkovoima-alueen pintavesiselvitys ja vesienhallintasuunnitelma, Haitinkankaan tuuli- ja aurinkovoimahanke, Karvia ja Parkano (pdf, 4.28 Mt)
- Liite 12. Natura-arvioinnin tarveharkinta, Haitinkankaan tuuli- ja aurinkovoimahanke, Karvia ja Parkano (pdf, 1.95 Mt)
- Liite 13. Suomijärvi Natura-arviointi, Haitinkankaan tuuli- ja aurinkovoimahanke, Karvia ja Parkano (pdf, 6 Mt)
- Liite 14. Kasvillisuus ja luontotyypit hankealue Robur 2023, Haitinkankaan tuuli- ja aurinkovoimahanke, Karvia ja Parkano (pdf, 2.75 Mt)
- Liite 15. Kasvillisuus ja luontotyypit sähkönsiirto Rejlers 2024, Haitinkankaan tuuli- ja aurinkovoimahanke, Karvia ja Parkano (pdf, 11.36 Mt)
- Liite 16. Hiilinielulaskenta, Haitinkankaan tuuli- ja aurinkovoimahanke, Karvia ja Parkano (pdf, 581.26 kt)
- Liite 17. Pesimälinnusto hankealue Rejlers 2024, Haitinkankaan tuuli- ja aurinkovoimahanke, Karvia ja Parkano (pdf, 1.36 Mt)
- Liite 18. Pesimälinnusto hankealue Rejlers 2025 (täydennys), Haitinkankaan tuuli- ja aurinkovoimahanke, Karvia ja Parkano (pdf, 1.77 Mt)
- Liite 19. Metsäkanalinnut hankealue Rejlers 2024 (JULKINEN), Haitinkankaan tuuli- ja aurinkovoimahanke, Karvia ja Parkano (pdf, 641.4 kt)
- Liite 20. Pöllöt hankealue Rejlers 2024 (JULKINEN), Haitinkankaan tuuli- ja aurinkovoimahanke, Karvia ja Parkano (pdf, 440.87 kt)
- Liite 21. Pöllöt hankealue Rejlers 2025, täydennys (JULKINEN), Haitinkankaan tuuli- ja aurinkovoimahanke, Karvia ja Parkano (pdf, 1.01 Mt)
- Liite 22. Lintujen kevätmuutto hankealue Rejlers 2024 (JULKINEN), Haitinkankaan tuuli- ja aurinkovoimahanke, Karvia ja Parkano (pdf, 1.02 Mt)
- Liite 23. Lintujen kevätmuutto hankealue Sitowise 2025 (täydennys), Haitinkankaan tuuli- ja aurinkovoimahanke, Karvia ja Parkano (pdf, 10.86 Mt) Liite 24. Lintujen syysmuutto hankealue Ahlman 2023, Haitinkankaan tuuli- ja aurinkovoimahanke, Karvia ja Parkano (pdf, 2.57 Mt)
- Liite 25. Lintujen syysmuutto hankealue Sitowise 2025 (täydennys), Haitinkankaan tuuli- ja aurinkovoimahanke, Karvia ja Parkano (pdf, 12.92 Mt)
- Liite 26. Päiväpetolinnut kesä hankealue Ahlman 2023 (JULKINEN), Haitinkankaan tuuli- ja aurinkovoimahanke, Karvia ja Parkano (pdf, 1.92 Mt)
- Liite 27. Päiväpetolinnut kevät hankealue Sitowise 2025, täydennys (JULKINEN), Haitinkankaan tuuli- ja aurinkovoimahanke, Karvia ja Parkano (pdf, 24.48 Mt)
- Liite 28. Päiväpetolinnut kesä hankealue Sitowise 2025, täydennys (JULKINEN), Haitinkankaan tuuli- ja aurinkovoimahanke, Karvia ja Parkano (pdf, 25.06 Mt)
- Liite 29. Päiväpetolinnut syksy hankealue Ahlman 2023 (JULKINEN), Haitinkankaan tuuli- ja aurinkovoimahanke, Karvia ja Parkano (pdf, 1.44 Mt)
- Liite 30. Päiväpetolinnut syksy hankealue Sitowise 2025, täydennys (JULKINEN), Haitinkankaan tuuli- ja aurinkovoimahanke, Karvia ja Parkano (pdf, 9.9 Mt)
- Liite 31. Liito-orava hankealue ja sähkönsiirto Rejlers 2024, Haitinkankaan tuuli- ja aurinkovoimahanke, Karvia ja Parkano (pdf, 12.18 Mt)
- Liite 32. Liito-orava sähkönsiirto Rejlers 2025 (täydennys), Haitinkankaan tuuli- ja aurinkovoimahanke, Karvia ja Parkano (pdf, 6.26 Mt)
- Liite 33. Viitasammakko hankealue ja sähkönsiirto Rejlers 2024, Haitinkankaan tuuli- ja aurinkovoimahanke, Karvia ja Parkano (pdf, 4.87 Mt)
- Liite 34. Lepakot hankealue Robur 2023, Haitinkankaan tuuli- ja aurinkovoimahanke, Karvia ja Parkano (pdf, 1.67 Mt)
- Liite 35. Lepakot sähkönsiirto Rejlers 2024, Haitinkankaan tuuli- ja aurinkovoimahanke, Karvia ja Parkano (pdf, 4.58 Mt)
- Liite 36. Saukko sähkönsiirto Rejlers 2024, Haitinkankaan tuuli- ja aurinkovoimahanke, Karvia ja Parkano (pdf, 1.27 Mt)
- Liite 37. Suurpedot hankealue ja sähkönsiirto Rejlers 2024 (JULKINEN), Haitinkankaan tuuli- ja aurinkovoimahanke, Karvia ja Parkano (pdf, 2.77 Mt)
- Liite 38. Nisäkäslajisto lumijäljet hankealue Rejlers 2024, Haitinkankaan tuuli- ja aurinkovoimahanke, Karvia ja Parkano (pdf, 1.21 Mt)
- Liite 39. Suuriin petolintuihin kohdistuvien vaikutusten arviointi ja törmäysmallinnus (VAIN VIRANOMAISKÄYTTÖÖN)
- Liite 40. Lintujen törmäysmallinnus Rejlers 2025, Haitinkankaan tuuli- ja aurinkovoimahanke, Karvia ja Parkano (pdf, 245.88 kt)
- Liite 41. Sensitiivisten lajien vaikutusten arviointi (VAIN VIRANOMAISKÄYTTÖÖN)
- Kuulutus YVA-selostuksesta, Haitinkankaan tuuli- ja aurinkovoimahanke, Karvia ja Parkano (pdf, 86.47 kt)
- Lausuntopyyntö YVA-selostuksesta, Haitinkankaan tuuli- ja aurinkovoimahanke, Karvia ja Parkano (pdf, 101.16 kt)
Arviointiselostuksen paperiversio on luettavissa 20.2.-20.4.2026 vaikutusalueen kuntien kunnanvirastoissa/kaupungintaloilla aukioloaikojen mukaan:
- Karvian kunnantalo (Kylä-Karviantie 17, 39930 Karvia)
- Karvian kunnankirjasto (Tyyni Tuulion katu 10, 39930 Karvia)
- Parkanon kaupungintalo (Parkanontie 37, 39700 Parkano)
- Parkanon kaupunginkirjasto (Parkanontie 57, 39700 Parkano)
Yleisötilaisuus
Hankkeen ja arviointiselostuksen esittelytilaisuus pidetään keskiviikkona 18.3.2026 kello 17–20 Karviatalolla (Tyyni Tuulion katu 12, Karvia). Tilaisuuden alussa on kahvitus ja ohjelma alkaa klo 17.30. Esittelytilaisuutta voi seurata myös etäyhteyden kautta.
Tästä linkistä yleisötilaisuuteen
Anna mielipiteesi sähköpostitse tai postitse
Jokaisella on oikeus esittää mielipiteensä ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta. Mielipiteet on toimitettava 20.2.-20.4.2026 välisenä aikana kirjallisesti Lupa- ja valvontavirastolle
- sähköpostitse: kirjaamo@lvv.fi tai
- postitse: Lupa- ja valvontavirasto, PL 20, 13035 LVV.
- Viite LVV-U/38053/2026.
Yhteysviranomainen antaa perustellun päätelmän arviointiselostuksesta viimeistään kahden kuukauden kuluttua lausunnon antamiseen ja mielipiteiden esittämiseen varatun määräajan päättymisestä. Perusteltu päätelmä julkaistaan tällä sivulla.
Katso myös: Hankkeiden ympäristövaikutusten arviointimenettely YVA
Tämän sivun lyhytosoite on: www.ymparisto.fi/Haitinkankaan-tuuliaurinkovoimahanke-YVA
Hankkeen yhteystiedot (laatikossa, joka avautuu +merkistä):